Näytetään tekstit, joissa on tunniste 13vauvalle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 13vauvalle. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Viimeiset 4 paria


Työkaverin vastasyntyneelle lapsenlapselle tein junasukkaa mukaillen, koska ohje on ohuemmalle langalle ja minulla oli sopiva jämäkerä vahvempaa. Taitaa olla pienin sukkapari ikinä, jonka olen neulonut.



Lisäksi tein toisen työkaverin kaksoispojille kaksi paria sukkia, koko on 35-36. Raitasukka on samaa kokoa. Valmiita viimeiseen postaukseen on siis 4 paria. 


Koko sukkasadon saldoni on yhteensä 15 paria sukkia. Olen oikein tyytyväinen, se on eniten sukkia kaikista sukkasadoista, joihin olen osallistunut.

Kiitos kaikille perunalaarilaisille ja meidän emolle, kiitos koko sukkasatoporukalle! Ensi vuonna taas uudelleen. Hyvää Joulunodotusta kaikille!


torstai 31. lokakuuta 2013

Lopuksi pikkupotut

Vielä pikkuiset potut:
Lankana teetee helmi, puikot 3 mm Knit Pro ja ohje teeteen verkkolehdestä vuodelta 2011. Uusimman teeteen ilmaisen verkkolehden ilmestymispäivä on marraskuun alussa. Mitähän kivaa tällä kertaa...

Kiits taas Sukkasadosta! Oli mukavaa olla mukana, vaikka oma saldo jäi vähäiseksi ja kommentonti ja uusiin blogeihin tutustuminen vielä surkeammaksi. Parempia aikoja odotellessa taidan siirtyä marraskuun alussa lapaslinjalle...

Viimeiset parit uunista ulos

Vielä kolme tämän Sukkasadon aikaan valmistunutta sukkaparia on esittelemättä.

Nämä kahdet Lettisukat syntyivät samalla, kun kirjoittelin niistä ohjetta ylös. Aion julkaista ohjeen myöhemmin, mutta jos haluaisit toimia ohjeen testineulojana, ota yhteyttä - tarkemmat tiedot blogissani :)


Nämä KaiMeit on valmistuneet jo aikoja sitten, mutta nyt vasta sain otettua kuvat.



Sukat on menossa lahjaksi, joten näistä kirjoittelen blogissani tarkemmin sitten vasta kun lahjan saaja on sukkansa saanut :)

Yhteensä kahdeksan sukkaparia tulin neuloneeksi sukkasatoon. Tällä kertaa sato oli kovin pienikokoista, vauvan sukkia oli viidet, lasten sukkia kahdet, sekä nämä KaiMeit ainoina aikuisten sukkakokoa. Kivaa oli taas. Kiitos emännille ja kanssaneulojille, ensi vuonna uudestaan! :)

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Sukkia

Lanka on Bamboota
Koostumus 60 % uutta villaa, 25 % Bambua ja 15 % Polyamidia
Sukat on kudottu: varressa numerolla 2 ja loppuosa 2,5

trekking hand art-langasta


 Sukat on tehty mexiko colorista

Nallen jämistä









eli 5 sukat aikuiselle ja yhdet lapselle sekä 9 vauvalle. Näin sain aikaseksi kun netti ei ollut käytössä. taitaa olla loppu kirsi ja khdet pitkät sukat olis vielä viimeistelemäti tai siis toisesta puuttu stoinen sukka ja sitten niitten päättely, josko kerkeis ennen loppua valmistumaan.




KUPLII


Toiset pottuloiset vasta. Puseron yms. nitkutteluksi on menny. Lisää TÄÄLLÄ.

Kahdet pienet


Tällaiset kahdet pienokaiset olen saanut tehdyksi Perunalaarin täytteeksi. Käy kurkkaamassa lisätietoja Blogistani Maikin kontista :)

Minulla yhteensä saldona nyt viidet sukat.

lauantai 19. lokakuuta 2013

Pitkästä aikaa.

Lomalainen on palannut arjen ääreen, niin saa tännekkin päiviteltyä. Sukkia on valmistunut, mutta päättely ja kuvaaminen ei. Tässä olisi kuitenkin pitkästä aikaa muutamat mukulat :)


Junasukat vaihteeksi, ihan perusohjeella jota en muistaakseni juurikaan muutellut koska miksikäs sitä pyörää uudestaan keksimään. Lankana Kotikulta Villanen, mulle uusi tuttavuus ja on mukava neuloa. Ja edellisten tapaan aikuisten sukissa hd väreilllä jatketaan, lankaa kun sattui jäämään yli. Nämä on tämmöset vähän testi kappaleet ja mustan kulutusta.
 
Blogin puolella päivittelen näistäkin juttua tarkemmin, mutten ehkä ihan vielä. Ovat menossa nimittäin yhden lukijan lahjomiseen ja todella toivon ettei hän löydä tänne. Et hei vaan äiti, sun eriväriraitahalloween sukat on valmiit ja ne on kivat.
 

tiistai 15. lokakuuta 2013

Krokosukat

Sattuneista syistä tämä puotipuksu on viime viikon sisällä joutunut opettelemaan pari uutta virkkaustekniikkaa. Jossain facesivulla näin sukanvarressa krokotiilivirkkausta ja nyt tulee varmaan plagiointisyyte ku opettelin krokoa ja löin kaks kärpästä yhdellä iskulla kun neuloin jatkoks vauvan sukat:
Tosiasiassa säädin aikani ja sit neuloin ensin ja virkkasin sitten. Ja virkkuukin oli aikamoista säätöa ja purkua... Lankana teetee alpakka, menekki 30g,

maanantai 14. lokakuuta 2013

Myöhäisheränneenä sukkasatoon

Nyt vasta saan aikaiseksi postata ensimmäisen satoni tämän vuoden sukkasatoon. Käynnistyminen on ollut varsin nihkeää, mutta toivottavasti juuri alkanut äitiyslomani toisi oikein kunnon loppurutistuksen tämän vuoden sadonkorjuulle :)

Tässäpä olisi kolmet iloiset raitasukat.


Lisää  juttua aiheeseen liittyen löytyy blogistani Maikin Kontista :)

keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kolmannet ja neljännet Oranssilta

Pikkupottuja.

Koon 28 lasten apinasukat. Apinakuvio ohjeesta, muuten oman pään  mukaan pientä sukkaa. Veljen tytölle joululahjaksi.

Toisena vauvan Kantoliinasukat. Sukulaisvauvalle tilauksesta.
Aikuisten sukkia puikoilla. Perästä kuuluu.



Lisää sukkamaisia pottuja

Taas päättelykeiju ollut vaihdissa. Teen kyllä, mutta päättely aina jotenkin viivästyy. Nyt tuli siis yhdet vauvalle, yhdet aikuiselle ja yhdet lapselle pääteltyä.




sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Pienet sukat

Pirtin kehräämön karstalangasta junasukat 3 mm:n puikoilla.



lauantai 5. lokakuuta 2013

Viikon saldoa

Tällä viikolla valmistui kahdet sukat. Toiset lasten pikkusukat kokoa 23-24 ja toiset sitten nuorelle neidille, jonka jalan koko on n.36 tällä hetkellä. Isommat aloitin jo pari viikkoa sitten, mutta en ole ehtinyt neuloa kovinkaan paljon viime viikolla. Tällä viikolla sitten vasta valmistuivat.

Pikkusukat puikoilla 3, lankana jämälankakerä, jonka löysin kätköistäni.
Isommissa lankana Novitan Jussi, sukansuun raita 7 veljestä. Puikot 3,5 mm.
 
Tekeillä olevat, kärjestä aloitetut sukat ovat edenneet hiukan. Valmistumassa on vasta ensimmäinen sukka, mutta tämä onkin malli, jota en osaa silmät ummessa neuloa. Ehkäpä nyt toinen sukka tuleekin helpommin! Toivottavasti niin, sillä yleensä olen laiska seuraamaan minkäänlaisia ohjeita neuloessani. Flunssaisena vietän tätä viikonloppua kotona nukkuen ja neuloen. Tänään illalla tulevan Camilla Läckberg-elokuvan vuoksi täytynee aloittaa taas uudet perussukat, jotta voin neuloa katsomatta työhöni. Noita keskeneräisiä en osaa tehdä katsomatta työtä ja ohjetta vuoronperään.
 
 

perjantai 4. lokakuuta 2013

Pari paria

Puikot on heuluneet ahkerasti ja valmistakin on tullut. Jonossa on vielä moni, monia sukkia, joten tämä ei jää tähän. Muutamat erilaiset sukat täytyy olla aina tekeillä, on sitte mistä valita tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivat.

 Piirakkasukat
ohje Novitan Sukkalehti
lanka valkoinen 7veljestä
puikot no 3
koko 38-39
lahjaksi jouluna
alku oli hankala, mutta kun pitsikaavion oppi ulkoa teko oli mukavaa
Baby Converset (taas!!)
lanka musta ja valk. 7veljestä
puikot no 4
koko vauva
kaveri tilasi, tulevat lahjaksi kaverin kaverin vauvalle

torstai 3. lokakuuta 2013

Korkattu


 Sukkasato näillä kuplivilla sukilla. Lisää höpinää TÄÄLLÄ.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Ensimmäiset...

Omaa satoani sain odottaa kuukauden. Sukkasadon alettua minulla oli kesken pitkien sukkien neulonta. Luulin jo, että koko juttu ennättää loppua ennenkuin saan mitään valmista sääntöjen puitteissa. No, eilen sain pienet junasukat valmiiksi.
Terveisin Santramaikki

Junasukat



Nämä sukat Ravelryssa

Tajusinpa, etten ole itse vielä kutonut maineikkaita junasukkia ja kun tarvitsin tämmöiset lahjontaan, niin ei muuta kuin lankavarastojen kimppuun. Eka yritys on kesken, sillä nappasin jämälankakerän, josta tuli vain yksi sukka. Koska en hetimmiten löytänyt kyseisen langan varastojani on tämä valmistunut pari siis yrityksestä numero kaksi.

Lanka on luultavasti Novitan bambino-lankaa (melko ohutta siis) ja näistä tuli tosiaan oikeasti melko pienenkin vauvan sukat. Hiukan ulkonäköä pitää vielä huolitella höyryttämällä ennen lahjapakettiin pistämistä.

Eivät varmastikaan jää viimeisiksi neulomikseni junasukiksi. 

Pienen pienet


Täällä puikoilta hyppäsi ihka ensimmäiset Junasukat, jotka olen kuunaan tehnyt. Kantapäät on tehty perinteisen kantapään sijaan kerratuilla silmukoilla. Kerrassaan mukava kokemus tämä Junasukka-matka! Lisää tietoa sukista löydät täältä.

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Pienet vihreät

Ei miehet vaan sukat. Vihreää Pallasta jäi aikaisemmista sukista jäljelle, ja vieläkin sitä on nöttöset. Jälleen kuvaa klikkaamalla pääsee blogiini..


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Sukkaa pukannut taas

Vauvalle 5 paria sukkia. lapselle 3 paria Juna sukkia ja Yhdet aikuiselle loppu langoista. T'ää taitaakin olla t'n viikon saldo mun osalta jollen innostu vielä. Näitä pieniä on niin nopee kutoo....