Näytetään tekstit, joissa on tunniste 12Sukkasato. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 12Sukkasato. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Loppurutistuksemme saldo

Viimeisten päivien saldomme oli

6 Vauvan sukat
8 Lasten sukat
26 Aikuisten sukat 
3 Tossut
1 Säärystimet

Yhteensä siis 44 erilaista paria. 

Koko satoilumme saldio oli 258 erilaista paria käpälänlämmittimiä.

Kiitoksia kaikille osallistumisesta 
ja
mukavaa joulun odotusta! 

perjantai 2. marraskuuta 2012

Kaksi paria vauvasukkia

Kaksi paria vauvasukkia on valmistunut viimeiseksi sukkasatoon. Molemmat parit ovat Dropsin Baby Merinoa, ihanaa lankaa:) Kiitokset kaikille tästä sukkasadosta, ensi vuonna uudelleen mukaan.





torstai 1. marraskuuta 2012

Kuudennet ja seitsemännet

Sukkia tulee syntymään vielä monta paria, mutta sukkasato päättyi tältä vuodelta. Mulla on tässä vielä kaksi paria jotka valmistuivat lokakuussa, mutta en ole ehtinyt raportoimaan.

Aikuisten sukat, menevät joululahjaksi. Koko noin 37-38, malli Zig Zag socks.





Sitten murheenkryynit, vauvan tossut. Todella epäonnistuneet, mietin, että ehkä puran. Tulipahan neulotuksi. Tässä käytin viimevuotista Novitan Sukkalehden mallin å  ohjetta orjallisesti, vaikka huomasin, että vinot tulee. (Luinko ohjetta väärin vai onko se oikeasti ihan kummallinen?) Aina ei voi voittaa, edes joka kerta.


Näitä en pääse raportoimaan: Miesten sukat kokoa 47. Vain yksi valmis. Valmistuu kuitenkin isänpäiväksi, toivon.


Edit: Kävin lisäämässä eilen unohtuneet tunnisteet...


keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Loppurutistus

Viimeisen illan loppurutistuksena valmistuivat vielä lastensukat kokoa 33 ja aikuisten sukat kokoa 46, molemmat seiskaveikkaa. Aikuisten sukkiin kului lankaa 148 grammaa ja lasten 48 grammaa. Kiva tempaus, kiitos seurasta kaikille laarilaisille ja erityiskiitos emoille!

Vain yhtä jäin kaipaamaan...

...nimittäin yhtä paria sukkia tämän vuoden Sukkasatoon!
Tänään valmistui vielä nämä junasukat Nallesta:

Näihin on hyvä päättää.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Viimeinen pari uunista ulos!


Malli: Bones, Jenni Österman, "Neulekirja", Ravelryssa
Lanka: Ziinan värjäämä kesäsukkalanka
Puikot: pyöröpuikot nro 2,25
Koko: 39-40, pohja 25 cm
Menekki: 60 g
Aloitettu varpaista
 
Tykkäsin mallista ja langasta. Lisää kuvia ja tietoja jälleen blogissani. 

11 paria sain neulottua tänä vuonna Sukkasatoon ja olen kovin, kovin tyytyväinen.
Kiitos emoille ja kanssaneulojille!
Tavataan taas ensi vuonna näissä merkeissä!

Terkuin
Hepsi

Piirakat laariin

Novitan sukkalehden ohjeella tein piirakkasukat ohkaisesta tuntemattomasta langasta. Sukan koko on noin 40 ja lankaa meni vain 48 grammaa. Ehkä ehdin vielä saada jotain valmiiksi, saa nähdä.

Punaiset junasukat

Viimeinen eli kahdeksas pari minulta Sukkasato 2012 tempaukseen ovat jälleen vauvan junasukat. Löytyipä vielä sopivaa lankaakin. Hyvin marinoitunutta Novitan Bambinoa, 100% villaa. Painoa sukkaparille tuli 25g ja neuloin 2½:n puikoilla.

Sukista enemmän blogissani.

Polkuiset säärystimet

Otettiinko Sukkasatoon myös säärystimiä? Tällaiset tein vielä itselle Novitan Polku-langasta, porkkana-väristä. Sopivat yhteen samasta langasta tehtyjen rannekkeiten kanssa. Lankaa kului 66g.
ps. Kuvassa sukkahousujen väri ei kyllä oikein sovi näihin säärystimiin...

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tyttären sukat

Tällä viikolla valmistuivat tyttärelle Meit. Lankana on ihana Handun Lilie, johon Mei-sukkamalli sopi ihan mahtavasti. Tytär otti sukat heti käyttöön, joten äidille tuli kiire kuvata sukat aamutuimaan kouluun lähtijän jaloissa.

Mustasukkaisuutta?

Hih,kolmannet junasukat valmiina. Vielä olisi kolme päivää aikaa saatella keskeneräiset valmiiksi ja saavuttaa tavoitteensa eli kahdeksat käpälänlämmittimet(yhdet per viikko).
Muuta ajanvietettäni voitte seurata blogissani.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Kertut

Kokeilin tehdä Ullaneuleen Kerttuja. Malli oli miellyttävä yllätys helppoudessaan ja näyttävyydessään.
Lankana on marja-aronialla itse värjätty 7-veljes. Miten lie pysyy tuo marjainen väri ajan ja pesujen saatossa? Parin päivän ajan täällä on jo ollut lunta reippaasti. :D

torstai 25. lokakuuta 2012

Perussukkaa

Minulla sato näyttää tänä vuonna olevan kohtalaisen hyvä, kun vielä näin isojakin pukkaa. =)


Malli: Kärjestä aloitetut perussukat omin nuotein, Ravelryssa
Lanka: Novita 7 Veljestä Polkka, väri 868 ja
yksivärinen tummanharmaa väri 044
Puikot: pyöröpuikot nro 3½
Koko: noin 45-46, pohja 33 cm
Menekki: 150 g

Tämä on 10. parini ja vielä yhdet ehtivät valmistua. Lisää tietoa ja kuvia löytyy jälleen blogistani.

Hyvää loppukiriä!

Toivottelee Hepsi

Pientä laarintäytettä

Minulla on näköjään huono pottuvuosi tänä vuonna, kun niin pieniksi jäävät! ;D

Lise-Loten pikkuiset sukat valmistuivat sentään. Ohjehan löytyy täältä Kardemumman talosta.  Novitan Woolista nämä tein parikseen myös lapaset. Lankapirtissä näistä hiukan lisääkin, joten kiinnostuneet voivat kurkata tänne.


Polkua pitkin


Suomenlampaan rouheasta sukkalangasta valmistuivat miun sukkasadon viimeiset sukat, kotimaisuusaste lähellä sataa ;) Mallina Polku kirjasta Punokset Puikoille, neulottu varpaista varteen, koko 40 ja langan menekki 277 g puikoilla 3,75 mm. Tarkempaa tietoa jälleen Villaviidakossa.

Nyt riittää sukanneulonta, välillä jotain muuta :) Seitsemät jalanlämmittimet kannoin laariin tämän syksyn aikana.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kukonaskelin Perunalaariin

Seitsemäs pari laariin ovat jälleen kirjoneuletta. Minä kun niin tykkään pinkistä, niin nämä sukat jää varmaan omiin jalkoihin. Musta sitä aiemminkin mainittua luonnonmustaa ja pinkki 7 Veljestä. Neuloin 3:n puikoilla ja painoa tuli parille 115g
Enemmän pakinaa sukista blogissani.

maanantai 22. lokakuuta 2012

3 paria valmistunut viime postaukseni jälkeen

Kaksi paria virkattuja tossuja jämälangoista on valmistunut sitten viimeisimmän postaukseni:








Lisäksi yksi pari miesten sukkia, ö. sukat Novitan sukkalehdestä, lankana itsevärjätty Novita Nalle, puikot 3 mm, näistä tuli kivat sukat miehelleni:




Jaaha, kuvat täytyy lisätä myöhemmin, nyt ei onnistu....ravelryn sukkasato - ryhmästä ne löytyvät, tänne en nyt töissä saa niitä lisättyä, kun meillä on vanha selain käytössä...

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Jouluiset sukat

Tällä viikolla on valmistunut kahdet punaiset sukat joulupukin konttiin.
Novitan 7-veljestä puikoilla 3,5.

Viimein eka pari valmiina

Tänä syksynä on vähän takunnut. Jostain syystä on syntynyt pääasiassa muuta kuin sukkia.  Kahdet sukat olen sentään aloittanut, mutta  nämä viimeisemmät sain sentään jo valmiiksi. Lankana omenankukan terälehtiä ja mallina Mei.
Tuloksena selvästi makoisaa omppuhilloa ei vaan siis sukat minulle. Kuvaaja on uupunut, joten kuvia ei vielä ole kuin yksi tekovaiheesta. Mutta lisäillään kun sellainen saadaan kuvattua.


Parit parit


Perussukat Shoppel-Wollen Flying Saucerista.


Waterfall Socks, Hot Socks Spectrasta.

Omaan blogiini tulee myöhemmin enempi. Jälkimmäisistä sukista tosin vasta joulun jälkeen. ;)