No nyt uskallan esittäytyä, kun ei tarvitse olla Perunalaarin ensimmäinen... ;) Pottujen sekaan minut nakattiin, vaikken ole perunaa syönyt vuosikausiin herkän vatsani vuoksi - toisaalta olen heinillekin allerginen, eivätkä sokeriset hillotkaan minulle maistu, joten sen puolesta tämä on ihan yhtä hyvä sadonkorjuupaikka kuin muutkin. :) Onneksi potut ovat virtuaalisia, ja sukkiahan tässä oikeasti kerätään!
Olen blogannut vuosikausia
Heivatuissa Kudelmissa nimellä MariJ. Tällä hetkellä minulla on kyllä paljon aikaa käsitöille, mutta terveydentila niiden tekemistä hieman rajoittaa. Mutta eipä noista harrastuksista tarvitse stressiä ottaa - iloitsen jokaisesta tehdystä silmukasta suunnattomasti! :)
Sukkasatoon osallistun nyt kuudetta kertaa. Mukana olen ollut alusta asti, mutta pidin vuosina 2011 ja 2012 vähän taukoa tempauksista. Viime vuonna innostuin sukkasatoilemaan taas uudestaan, ja tämä onkin ainoa tempaus, johon vuoden aikana osallistun. Mukavaa Sukkasadossa on se, ettei täällä tarvitse tuijottaa kalenteria tai tehtyjen sukkaparien määrää. :) Perunalaari on minulle tuttu jo vuodelta 2010, hilloja olen keitellyt kerran ja heinissä pyörinyt peräti kahtena syksynä.
Uskomatonta kyllä, en ole tänä vuonna vielä kutonut ainoatakaan sukkaparia! Viime vuoden Sukkasadossa tulin kutoneeksi 23 paria, joten sain varmasti siinä tyydytettyä sukkatarpeeni joksikin aikaa... tosin viime vuoden puolella Sukkasadon jälkeenkin olen vielä jokusen parin kutonut. Itselläni on muistaakseni 81 paria itsekudottuja villasukkia, ja haaveena on saada 100 paria täyteen. :D Ehken siihen tavoitteeseen nämän sadonkorjuun aikana ihan pääse, mutta tätä sukkalankakasaa olisi tarkoitus saada hieman pienemmäksi. Osalle langoista olen miettinyt jo mallin valmiiksi, joten niistä ainakin aloittelen tämänsyksyistä sukankutomista. Suunnitelmiani voit käydä halutessasi kurkkaamassa
tästä postauksesta, sen jälkeen kun en ole sukkia kutonut enkä toisaalta uuttakaan sukkalankaa ostanut. Sukat päätynevät tänä vuonna kaikki omiin jalkoihini, mutta eipä sitä koskaan tiedä, jos jollekin toisellekin tulisi sukat kudottua. Katsotaan, mihin aika ja voimat riittävät! :)
Oikein mukavaa Sukkasatoa kaikille ja muutenkin ihanaa syksyä! ♥