Näytetään tekstit, joissa on tunniste 13marelo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 13marelo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Loppukiri

Nämö sukat kaikki ovat aikuiselle eli 6 paria. 






maanantai 28. lokakuuta 2013

Seuraavat 2 paria uunosta pottu laariin

Nyt kahdet sukat taas pottulaarissa lisää aikuiselle




sunnuntai 27. lokakuuta 2013

vielä kerkes ennen laskentaa yhdet

vaikka meillä oli lomalaisia kerkesin niiden kanssa tekemään nämä suklat loppuun. Olisko lanka Nallea, en osaa sanoa kun vyöte hukassa.
Ovat kokoa lapsi.



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Sukkia

Lanka on Bamboota
Koostumus 60 % uutta villaa, 25 % Bambua ja 15 % Polyamidia
Sukat on kudottu: varressa numerolla 2 ja loppuosa 2,5

trekking hand art-langasta


 Sukat on tehty mexiko colorista

Nallen jämistä









eli 5 sukat aikuiselle ja yhdet lapselle sekä 9 vauvalle. Näin sain aikaseksi kun netti ei ollut käytössä. taitaa olla loppu kirsi ja khdet pitkät sukat olis vielä viimeistelemäti tai siis toisesta puuttu stoinen sukka ja sitten niitten päättely, josko kerkeis ennen loppua valmistumaan.




perjantai 18. lokakuuta 2013

Olen unohtanut

raportoida nämä 14 vuotiaan eli akuisten sukat tänne pottulaariin vallan. No parempi myöhään kuin ei milloinkaan





torstai 17. lokakuuta 2013

lauantai 12. lokakuuta 2013

Nyt päätelty ja muut odottakoon vuoroaan

Kolmet sukat lapselle ja yhdet aikuiselle ja älkää kyselkö mitä lankoja ovat, koska kaikissa eri ole vyötteitä tallella
 



perjantai 11. lokakuuta 2013

kutois kutois vaan, mutta kuka viimeistelee

eli tehtynä ollut jo hetken, mutta viimeistelty vasta nyt.Ylimmät aikuisten eli miesten, keskimmäiset aikuisten naisten ja alimmat aikuiselle naiselle ja lapselle. kokonaistulos 3 aikuisten sukat ja 1 lapsen




keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Lisää sukkamaisia pottuja

Taas päättelykeiju ollut vaihdissa. Teen kyllä, mutta päättely aina jotenkin viivästyy. Nyt tuli siis yhdet vauvalle, yhdet aikuiselle ja yhdet lapselle pääteltyä.




maanantai 7. lokakuuta 2013

Isoo ja pirntä

Junasukat lapselle valmistui Rakverelen ( viron) reissun aikana
ja Pitkät sain tänään pääteltyä itselleni koka 35 eli aikuiselle




torstai 3. lokakuuta 2013

Junat tuli tehtyä kuitenkin vielä

Eli joku on hurahtanut näihin ja yhdet ovat vielä kuvaamati ja viimeistelemäti. Takaan et menee ensi viikkoon ja nää on taas lapsi versiot.


sunnuntai 29. syyskuuta 2013

viimeistely keiju ollut matkalla

Alkuviikoista nää ob valmiiksi tikutettu, mutta jostain kumman syystä viimeistelyä saanut odottaa ja tänään sitten sen otin ohejlmaan. Tuloksena kahdet aikuisten sukat ja yhdet lasten. Tämän jälkeen olen kuukaudessa tikuttanut 33 paria sukkia.





lauantai 28. syyskuuta 2013

Ronjat sittenkin jo valmiit

Toisen sukan valmistumiseen ei mennyt vuoro kauttakaan. Jes hyvä minä ole tässä kummityttöni sukat


perjantai 27. syyskuuta 2013

eipäs loppunut tän viikon sato vielä

Tulikin yhdet sukat vielä  lapselle valmiiksi ja nää on 29 sukat tässä satoilussa


keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Sukkaa pukannut taas

Vauvalle 5 paria sukkia. lapselle 3 paria Juna sukkia ja Yhdet aikuiselle loppu langoista. T'ää taitaakin olla t'n viikon saldo mun osalta jollen innostu vielä. Näitä pieniä on niin nopee kutoo....