Seitsemännet Sukkasatosukat ovat valepalmikkosukat Hot Socks Sambiasta. Tästä langasta neulottu ensimmäinen sukka meni purkuun. Nappasin puikot ja langan reissukäsityöksi, eikä minulla ollut aavistustakaan, minkä kokoisen sukan voin tehdä, että lanka 100 g kerästä riittää toiseenkin sukkaan . Kotiin tullessani punnitsin valmistuneen sukan, 24 g! Tykkään, että sukassa on vartta, niinpä purin nilkkasukkani ja aloitin alusta.
Vuosittaisen Sukkasato-tempauksen alablogi. Kuten perunoita kellariin, kootaan tähän blogiin toinen toistaan ihanampia sukkia...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Tiinatei. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Tiinatei. Näytä kaikki tekstit
perjantai 24. lokakuuta 2014
sunnuntai 12. lokakuuta 2014
Viimeiset seiskaveikkasukat
Kuudennet Sukkasadon jämälankasukat hupsahtavat laariin. Varsiin langan purin seitsemän vuotta sitten kummipojalleni neulomistani sukista, jotka sitten katosivat, ja löytyivät vasta, kun ne olivat jääneet jo pieniksi. Vähän näkyy purkulangan kiemurat, kun en malttanut ryhtyä lankoja kastelemaan ja oikomaan.
Hyvin on tuhoaminen toiminut. Viimeiset seiskaveikat ova tässä, yhteensä 42 g. Aikuisten sukkia niistä ei enää taida saada.
Tämä sukkapino lähtee huomenna lankakauppa Pyöröpuikon yhteislähetyksen mukana A-klinikkasäätiön villasukkakeräykseen. Kuusi paria pinosta on Sukkasatosukkia, muut on tikuteltu ennen sadonkorjuuta. Tuhottua tuli 1642 g seiskaveikkaa.
Nyt puikoilla on Hot Socks Sambiaa ja valepalmikoita. Ja ihan itselle.
Tunnisteet:
14miesten,
14sukat,
14sukkasato,
14Tiinatei,
14valmiit
torstai 9. lokakuuta 2014
Viidennet Perunalaarin jämälankasukat
Sukkasadon viidennet sukat valmiina. Seiskaveikkojen tuhoamisoperaation myötä värivalikoima pienenee pienenemistään. Varmasti langat riittävät vielä yksiin sukkiin, ehkä sen jälkeen lyhytvartisiin naisten sukkiin - jos niihinkään.
Tunnisteet:
14naisten,
14sukat,
14sukkasato,
14Tiinatei,
14valmiit
keskiviikko 1. lokakuuta 2014
Neloset
Neljännet Sukkasadon jämälankasukat valmiina. Ja lankoja riittää vielä. Nyt alkavat varsien värit yksipuolistua, kun kaikki pienet, kirjavat nyssäkät on jo neulottu.
Tunnisteet:
14miesten,
14sukat,
14sukkasato,
14Tiinatei,
14valmiit
maanantai 22. syyskuuta 2014
Kolmoset
Sukkasadon kolmas pari kopsahtaa Perunalaariin. Jämälankalinjalla mennään edelleen. Nyt vuorossa naisten sukat, johon tein ihan samanlaiset varret, näitä värejä oli isommat kerät jämälankakopassani. Tuo vaaleanpunainen on ihan outo väri muiden joukossa, mutta sain sen loppuun; vain parin sentin pätkä jäi pääteltäväksi.
Olen tässä jämälankaprojektissani neulonut nyt 14 paria aikuisten sukkia, joista suurin osa valmistui ennen Sukkasatoa. Silti jaksan ihmetellä, mistä noita lankoja oikein riittää. Silmämääräisesti arvioiden ainakin kahdet miesten sukat on vielä tulossa, ehkä kolmetkin. Yhtään uutta sukkalankaa en osta ennen kuin nykyiset seiskaveikat on tuhottu.
Neljännet Sukkasatosukat on jo puikoilla...
Tunnisteet:
14aikuiselle,
14sukat,
14sukkasato,
14Tiinatei,
14valmiit
torstai 18. syyskuuta 2014
Kakkoset by Tiinatei
Sukkasadon kakkoset upotetaan Perunalaariin. Olen näemmä erikoistunut eriparivarsiin, en jaksa laskea kerroksia ja lankamääriä, kun on tavoitteena päästä seiskaveikoista eroon. Ei kai missään kirjassa ole sanottu, että sukkien pitäisi olla samalaiset? Noistahan voi käyttäjä päättää, kumpi on vasemman ja kumpi oikean jalan lämmitin, ja kierrättää sitten niitä säännöllisesti, että kuluvatkin tasaisesti (jos nimittäin sattuu olemaan vinoastuja)
Langat eivät vaan meinaa loppua millään, näihin upposi 128 g.
Langat eivät vaan meinaa loppua millään, näihin upposi 128 g.
Tunnisteet:
14aikuiselle,
14sukat,
14Tiinatei,
14valmiit
lauantai 6. syyskuuta 2014
Tiinatein ekat
Vaikka suunnittelin jatkavani jämälankasukkia vielä tänne Perunalaariinkin, niin päätin kuitenkin tipauttaa tänne ensimmäiseksi ei-jämälankasukat. Penkoessani lankavarastojani löysin pienen Marimekon muovikassin (sellainen vahva, josta puikot eivät tule ihan heti läpi), jossa oli kerä Regian Aquariusta, ja hurraa: kadonneet sukkapuikkoni pistettynä kerän läpi! Hatara muistikuva, että minun piti ottaa pussi jonnekin reissuun mukaan, mutta se jäi lähtökiireissä kuitenkin kotiin. Tuttu ja istuva sukkamalli Treppenviertel käyttöön, ja tässä on ensimmäiset Sukkasatosukkani. Ja ihan itselle tehdyt.
Tunnisteet:
14aikuiselle,
14sukat,
14sukkasato,
14Tiinatei,
14valmiit
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Tilkkutieltä Perunalaariin
Tiinatei Tilkkutieltä Sukkasatoilee ensimmäistä kertaa ja sukeltaa suoraan Perunalaariin. Vaikka blogini keskittyykin tilkkuiluun, sukkapuikot ovat kasvaneet käpäliini kiinni ja sukkia syntyy. Elokuun alussa tein päätöksen neuloa kaikki kotona majailevat seiskaveikat pois, kokonaan pois kaikkia pieniä kerän nyssyköitä myöten.
Onneksi lankoja on vielä jäljellä Sukkasatoakin varten. Tarkkaa tavoitetta en ole tehnyt, syntyy mitä syntyy. Elämä on opettanut varomaan liian tarkkoja suunnitelmia, joten mennään sukka kerrallaan.
Mielenkiintoista satoilua odotellen
Tiinatei
Tiinatei
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)