Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Minnamanna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Minnamanna. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. marraskuuta 2014

Pöllösukat


Pöllösukat Roosanauha-lehden ohjeella.
Valmistui viime viikolla.

Säärystimet


Tässä joku viikko sitten valmistuneet (ja ahkerasti pidetyt) työmatkasäärystimet.
Tietokoneongelmien takia jäänyt julkaisematta.


lauantai 4. lokakuuta 2014

Kolmas pari laariin

Kolmas pari laariin. Henkilökohtainen tavoite siis ylitetty :)
Blogistani löytyy lisätietoja.


Satoisaa lokakuuta kaikille :)

sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kerttu-kettu

Seuraava pari uunista ulos saman tien.
Sukkamannekiinin jalka on hieman pienempi kuin sukat, mutta ei anneta sen häiritä.
Iki-ihanien Kerttu-sukkien ohje löytyy ainakin Ullasta.
Sukkien koko on n.39.
Esittelen tekeleeni myös blogissani.

Satoisaa viikkoa kaikille!

Turkoosit perussukat

Vihdoinkin ensimmäinen peruna laarissa.
Pikkuneidille perussukat Isoveljestä (koko n.34).


maanantai 1. syyskuuta 2014

Minnamanna esittäytyy

Olen Minnamanna Minnamannan maailmasta ja mukana ensimmäistä kertaa. Satunnainen neuloosi on vaivannut niin kauan kun muistan, mutta varsinainen neuloosi iski voimalla tänä vuonna. Viime aikoina into kohdistunut huiveihin, joten sukkailu tuo vaihtelua. Tavoitteenani on saada valmiiksi ainakin kahdet sukat (ja kunnostautua kaikkien töiden kuvaamisessa) :) 
Neulomisiloa kaikille!