Tänäkään vuonna sukkasadon määrä ei päätä huimaa, mutta sentään jotain valmista on tullut. Toinen pari on n. 37 kokoinen Broken seed stitch-sukka Novitan TicoTicosta tiimalasikantapäällä. Väritkin osui melkein kohdilleen ilman sen enempää asiaa miettimättä, eli raitalangan aloitin toiseen sukkaan siitä kohti mihin se ensimmäisessä loppui:)
Vuosittaisen Sukkasato-tempauksen alablogi. Kuten perunoita kellariin, kootaan tähän blogiin toinen toistaan ihanampia sukkia...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Henna. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Henna. Näytä kaikki tekstit
tiistai 28. lokakuuta 2014
lauantai 13. syyskuuta 2014
Ensimmäinen sato
Esittäytyminen on jäänyt kaikessa kiireessä, joten nyt ensimmäisen parin yhteydessä laitan sen mukaan. Eli Henna keräilee satoa muistaakseni kolmatta kertaa. Sato ei ole suurta ollut aiemminkaan enkä odota nytkään montaa paria, mutta jos edes jokunen. Blogi löytyy täältä.
Tässä sitten ensimmäinen pari mukaan perunalaariin. Jokunen viikko sitten havahduin, että lapsukaiselle ei ole yhtään sopivia villasukkia (tai muutakaan talvea varten), joten äkkiä piti aloittaa näillä sukilla. Lankana on 7 veljestä Polkka omista lankakätköistä ja mallina vanha tuttu Junasukka. Koko on 22-23.

Tunnisteet:
14esittely,
14Henna,
14lapselle,
14sukkasato,
14valmiit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)