Näytetään tekstit, joissa on tunniste 13lapselle. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 13lapselle. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Viimeiset 4 paria


Työkaverin vastasyntyneelle lapsenlapselle tein junasukkaa mukaillen, koska ohje on ohuemmalle langalle ja minulla oli sopiva jämäkerä vahvempaa. Taitaa olla pienin sukkapari ikinä, jonka olen neulonut.



Lisäksi tein toisen työkaverin kaksoispojille kaksi paria sukkia, koko on 35-36. Raitasukka on samaa kokoa. Valmiita viimeiseen postaukseen on siis 4 paria. 


Koko sukkasadon saldoni on yhteensä 15 paria sukkia. Olen oikein tyytyväinen, se on eniten sukkia kaikista sukkasadoista, joihin olen osallistunut.

Kiitos kaikille perunalaarilaisille ja meidän emolle, kiitos koko sukkasatoporukalle! Ensi vuonna taas uudelleen. Hyvää Joulunodotusta kaikille!


Vielä ehtii

Lokakuun aikana neuloin kolme sukkaparia.
Kaikki ovat kokoa 42/43 ja menevät lahjaksi serkkuni teini-ikäisille pojille. (Neljännet on kesken, mutta en pitänyt niin kiirettä..)
Kalajoet Pallas -langasta:
Perusraitaiset Pallas-langasta.
Merenkulkijat Gjestalin Maijasta:

perjantai 1. marraskuuta 2013

Just kerkee...

Päiviä sitten valmistuneet sukat 5-vuotiaalle neidille, koko 30. Nalle kukkaketoa raidoitettuna woolin ja nallen jämillä. P. 3, kulutus 48g.

Kiitos ja kumarrus järjestäjille, mukavaa oli ja niska/hartiat sopivasti jumissa! :-)

Vaaleanpunaiset + vihreät


Viimeiset sukkani sukkasatoon. 
Isot vihreät (45) ja pienemmät vaaleanpunaiset(35).
Sadonkorjuuni meni hyvin, sillä tavoitteeni oli neuloa Magic mirror-sukat ja käyttää jämälankoja pois.
Neuloin 775 gr ja ostin vain kolme kerää.
Jotain vähennystä lankalaatikoissani!

torstai 31. lokakuuta 2013

Viimeinen pari laariin

Pari no 21 valmistui juuri äsken. Tai valmistuihan se viime yönä, mutta kastelun ja kuivauksen jälkeen äsken kuvasin sen. Punaisesta Fabelista 2,5 puikoilla, 35 grammaa, silmukoita 4x12. Sopinee pienen koululaisen jalkaan ja menee hyväntekeväisyyteen/lahjalaatikkoon odottamaan käyttäjää.

Olipa taas mukava taas osallistua satoiluun. kiitokset emoille ja kanssaneulojille ja mukavaa loppuvuotta!


Viimeiset- parit nro 14 ja 15

Lapsen Converset
lanka Novita 7veljestä
puikot no 4
koko 35
tilaustyö
Lapsen Converset
lanka Novita 7veljestä
puikot no 4
koko 30
tilaustyö

Nopeesti Sukkasato taas hujahti. Oon ihan tyytyväinen sukkien määrään. Tarkoitushan oli saada sukat per viikko valmiiksi. Onnistuin tässä ja ylitin itseni. 
Mullahan on menossa oma haasteeni, eli neuloa sukat joka viikko koko vuoden ajan, tai ainakin saada valmiiksi 52 paria sukkia vuodessa. 
Omaa haastettani pääsee seuraamaan blogissani Mun elämää .

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Lapsosille sukkia

Työkaverin lapsille sukkia. Nalle kukkaketoa ja tavallista harmaata. Raidat jämiä nallesta ja woolista. Koot 22 ja 24, p. 3,5, kulutus molemmissa 30+g. Tytön sukat aiheutti ihastuneen "Ihanat!", totesin tytön äidille, että ajattelin 2-vuotiaalle tytölle toimivan vaaleanpunaisen. Tomera 2-vuotias totesi: "Toimii!". :-)

vielä kerkes ennen laskentaa yhdet

vaikka meillä oli lomalaisia kerkesin niiden kanssa tekemään nämä suklat loppuun. Olisko lanka Nallea, en osaa sanoa kun vyöte hukassa.
Ovat kokoa lapsi.



lauantai 26. lokakuuta 2013

Parikymmentä paria

Parit 19 ja 20 valmiina. Lasten kokoa molemmat. Lankaa kului 26 grammaa ja 37 grammaa. Menevät varmaan hyväntekeväisyyteen.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Nicolat

Hei kaikki Sukkasatolaiset!!!

Pottumaani alkaa näyttää jo hyvin multavaltaiselta, mutta vielä ainakin yhdet Nicola -pottuset sieltä löytyi;o)
... ja lankahan on sitä vanhaa tuttua Nalle kukkaketoa...

Lanka - Nalle Kukkaketo - Syreeni (812), varressa raitalankana Novita Wool (604)
Puikot - 3.0
Silmukkamäärä - 44 s
Koko - noin 26

Kilkuttelemisia...
- viimeisiin satopäiviin!!!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Sukkia

Lanka on Bamboota
Koostumus 60 % uutta villaa, 25 % Bambua ja 15 % Polyamidia
Sukat on kudottu: varressa numerolla 2 ja loppuosa 2,5

trekking hand art-langasta


 Sukat on tehty mexiko colorista

Nallen jämistä









eli 5 sukat aikuiselle ja yhdet lapselle sekä 9 vauvalle. Näin sain aikaseksi kun netti ei ollut käytössä. taitaa olla loppu kirsi ja khdet pitkät sukat olis vielä viimeistelemäti tai siis toisesta puuttu stoinen sukka ja sitten niitten päättely, josko kerkeis ennen loppua valmistumaan.




KUPLII


Toiset pottuloiset vasta. Puseron yms. nitkutteluksi on menny. Lisää TÄÄLLÄ.

Kahdet pienet


Tällaiset kahdet pienokaiset olen saanut tehdyksi Perunalaarin täytteeksi. Käy kurkkaamassa lisätietoja Blogistani Maikin kontista :)

Minulla yhteensä saldona nyt viidet sukat.

maanantai 21. lokakuuta 2013

sukkia

Tässä satoani...

Sukat itselleni. Jotain jämerää lankaa, tuli vähän turhan erinäköiset, mutta muuten mukavan tuntuiset.

Naisten sukat koko 39 joulupukin konttiin tai johonkin muuhun lahjaan :)   Nallesta, värjäyskokeilua punaisella elintarvikeväreillä.  



Tässä vielä, nämä hyvin käytetyt kuopuksen toiset sukat. Ovat siis ehtineet puikoilta jo jalkaan ja käyttöön ennen kuin tämän kuvaamisen aikaiseksi. Opalia ovat ja koko 27.



Vihdoinkin sain pääteltyä

Nämä kaikki sukat ovat olleet jo jonkin aikaa valmiina, en ole vaan saanut itsestäni irti, että olisin ne päätellyt. Vaan tänään iski innostus ja kuvasinkin samantien kaikki. 

Nämä ensimmäiset sukat ovat aikuiselle miehelle, koko noin 42-43 ja lankana 7 veikka.
Nämä seuraavat ovat lapselle, omalle pojalleni. Koko noin 34-35 ja lankana regia fantastico.
Seuraavat sukat ovat kokoa 39-40 ja lankana nallen kanerva. Menevät pukinkonttiin :)
Pukinkonttiin menevät nämäkin koon 39-40 sukat. Lankana regia fantastico.
Ja nämä viimeiset ovat myös kokoa 39-40 ja lankana nallen taika. Pukinkonttiin menevät odottamaan.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Kolmet parit satoon


Kolme paria oli tämän viikon saldo, kahdet aikuisten kokoa ja yhdet lapselle.


Nämä ovat neulottu 7veljestä polkka- ja yksivärinen farkkusininen -langasta, koko on 35-36.



Nämä ovat 7veljestä nostalgiaa ja tavallista yksiväristä vaalean vihreää. Jälkimmäinen on jämäkerän loppu jo vuosien takaa. Malli on hiillossukat Kauneimmat käsityöt erikoisnumerosta. Mallisukka oli punaista ja mustaa, mutta tällä värityksellä sukan nimen voisi vaihtaa versioon "perunapelto oraalla". :) Yritin tehdä miesten kokoista, mutta naisten koko 38-39 siitä tuli. Sukat on tosi paksut ja tehty oikein-nurin kerroksia ja silmukoita vaihtelemalla. Tosi mukava malli neuloa mielestäni.


Kolmas ja viimeinen pari on naiselle kokoa 38-39. yksivärinen lanka on Novitan Impivaara sukkalankaa ja kirjava on ♥Hjerte garnin Snake-lankaa kaksinkertaisena. Yritin tikuttaa 2½ puikoilla yksinkertaisena, mutta ei oo mun juttu nuo ohuet sukkalangat. Kaksinkertaisena se oli ihan unelman hienoa neulottavaa.

Tikuttelemisiin taas ja tsemppiä kaikille satoilijoille viime metreille!

vasta ensimmäinen pottu

Morjens!
Kyllä täällä valmista ois jonkun verran, mutta kun tuo kuvien ottaminen ja päivittäminen on nyt vähän tihkaissu. Ja päättelemättäkin on osa. Mutta ettei nyt aivan unohtuisi tämä sadon kerääminen niin tässä ensimmäiset, jotka kyllä valmistui jo syyskuulla ja ovat olleet kovasti käytössäkin. Oon kuopusta opettanut villasukkafaniksi ja oppi tuntuu menevän perille vähän turhankin hyvin. Villasukilla luikastellaan liukkailla lattioilla.

Eli siis tässä sukat 4-vuotiaalle eli oliskahan koko 27 tai jotain semmosta. Lanka oli Viking Froyaa, josta tykkäsin aivan mahdottomasti ja niin myös sukkien kuluttaja.



torstai 17. lokakuuta 2013

Bambupuikoilla

Lasten sukat kerän jämistä. Lisää blogissa vaikka nämä on ihan perussukat ilman sen kummempia juttuja. Ainoa erikoinen juttu on, että nämä ovat toinen bambupuikkoneule elämäni aikana :)

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Kujeillen -sukat

taitavat olla vasta kolmannet sukkani tähän satoon. Hitaasti mutta varmasti. ;o)

Lisää kuvia blogissani.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Pari pientä paria

Kahdet pienet sukat Nalle-langasta. Lahjalaatikkoon.