On ollut hieman tietokoneen kanssa ongelmaa ja en ole päässyt tänne lisäämään kudottuja sukkia. Tässä nyt kaikki viimeksi valmistuneet. Lankana edelleen seiskaveikka.
Vuosittaisen Sukkasato-tempauksen alablogi. Kuten perunoita kellariin, kootaan tähän blogiin toinen toistaan ihanampia sukkia...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Eija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Eija. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 19. lokakuuta 2014
maanantai 22. syyskuuta 2014
Lisää sukkia.
Nämä sukat valmistuivat jo viikolla, mutta en ehtinyt niitä aikaisemmin kuvaamaan. Molemmissa sukissa lankana seiskaveikka. Kirjavat on kärjestä aloitettu ja lanka loppui aika tarkasti. Luonnonvalkoisissa sukissa on mallineuleena se valepalmikko, jota opettelin vasta nyt. Kiva mallineulevarmaan tulee käytettyä myöhemminkin. :D
sunnuntai 14. syyskuuta 2014
Muutamat valmiit.
Kolmet sukat olen saanut valmiiksi. Lankana kaikissa on 7-veljestä. Bambupuikoilla olen niitä kutonut. Blogissa vähän enemmän juttua :D
maanantai 1. syyskuuta 2014
Jälleen mukana.
Hei kaikille.
Olen mukana seitsemättä kertaa. Sukkia on tullut kudottua aika paljon, mutta haasteita silti riittää. Enimmäkseen ole tehnyt ihan perussukkia, mutta nyt ajattelin tehdä ainakin yhdet pitkät kirjoneulesukat. Lapsenlapsetkin tarvitsevat jalkoihinsa lämmikettä syksyä varten. Blogissani
on enemmän kirjoituksia käsitöistäni.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)





