Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Matleena. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Matleena. Näytä kaikki tekstit

maanantai 27. lokakuuta 2014

Viimeinen lastini


Viime viikolla valmistui kahdet sukat, joita en ehtinyt heti tänne kärrätä, mutta hyvinpä nämä vielä ehtivät loppulaskentaan.  Tikutin nimittäin kahdet perussukat, joista toiset kirjoin silmukoita jäljentäen Angry Birds -kuvioin.




 "Angrysukat" ovat kokoa 35 ja tehty ilahduttamaan angryja ihailevaa sukulaistyttöä. Sukkien lanka Maijaa ja kirjontaan käytin jämälankoja.




 Toinen pari on perussukka omaan tapaani muuten paitsi höystetty ristiinvahvistetulla kantapäällä. Lankana näissä koon 44 sukissa on 7veikka.

Mitäs näistä muuta kertoisin? No, jos kaipaat lisätietoja, niin kurkkaa tänne Lankapirttiin.



Tämä kärryllinen jäänee viimeiseksi tämän vuoden sukkasadonkorjuussani ja sukkamääräni 14 pariin. Aivan sattumalta muuten molempina kuukausina 7 paria.




keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Taas jotain laariin


Palmikkosukat viehättävät minua erityisesti juuri nyt. En tiedä miksi, mutta nyt nautin niiden tekemisestä.  Ja kuin tilauksesta sain käsiini uuden, juuri julkaistun mallinkin!



Malli Susun Luksusta sukkiin, joiden ohje löytyy Suuri Käsityökerho -lehdestä 10/2014.  Tosin minun käyttämäni lanka ei ole ollenkaan luksusta vaan ihan arkista 7veikkaa. Susun itsensä tekemät sukat löytyvät täältä hänen blogistaan.  

Tarkemmin näistä tekemistäni aikuisen naisen sukista kerron Lankapirtissä.



lauantai 11. lokakuuta 2014

Mahtuuko laariin



Otsikossa kysyn mahtuuko laariin, mutta onneksi meillä on tilava laari, voisi sanoa kai, että pohjaton.  ;) Niinpä kärrään tänne kolme paria tällä viikolla valmistuneita sukkia.



 Nalle-langasta valmistui ilmiselvästi pikkuneidille sukat, koko lienee n. 30.




 Vähän miehekkäämpää ovat puolestaan nämä raitasukat, koko 34-35, jotka tikutin 7veikan jämistä.




Aikuisen sukat ovat toiset tekemäni sukat September Socks -mallilla, josta tykkään erityisesti. Lankana näissökin 7veikka.

Halutessasi löydät näistä sukista tarkempia tietoja blogistani, joten kurkkaapa Lankapirttiin.


Emolle tiedoksi laskentaa helpottamaan, että tällä kertaa toin 
kahdet lasten ja yhdet aikuisten sukat.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Perusraitaa


Pari päivää sitten valmistuivat nämä lapsen raitasukat, jotka nyt kiikutan tänne laarin täytöksi.


Ihan perussukat omaan tapaani, langat 7veikan jämiä. Lienevät sopivat n. 35-36 numeroiseen jalkaan ja menevät hyväntekeväisyyteen.

Lisätietoja näistä taas blogissani Lankapirtissä.




keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Kaksi kappaa pottuja



Sanoisinko otsikon mukaisesti, että tuon tänne lisää kaksi kappaa pottuja!  Aiemmin olen kipannut viisi kappaa, joten nämä ovat n:ot 6 ja 7.  ;)



 Jämälankoja tuhosin ja sain aikaan nämä koon 39 perussukat. Lanka on 7 veikkaa.




Saanko esitellä minulle aivan uuden tuttavuuden September Socks!  Minusta tosi nätit sukat. Lisäksi tykästyin ohjeeseen, joka on selkeä ja helppo, niin että panin heti toiset puikoille. Näissäkin lanka on 7 Veikkaa. Sukat ovat kooltaan 38.


Lisätietoja ja -kuvia löytyy taas Lankapirtistä, siellä myös linkki September Socks-ohjeeseen.



tiistai 23. syyskuuta 2014

Neljäs satsi pottuja



Niin se vain syksy etenee ja Perunalaari täyttyy pikku hiljaa, kun jokainen kärräämme tänne syksyn satoa. Minäkin sain neljännen parini valmiiksi.



Harmaa-punaiset raitasukat, joissa valkoiset raidat tehostavat raidoittumista.  7veikasta tikutin  ja ovat sopivat koon 39 jalkaan.  Mitä näistä muuta kertoisin, ihan ovat perussukat minun tapaani tehdyt.  Lisää näistä voit halutessasi lukea taas täältä Lankapirtistä, joten tervetuloa sinne kurkkimaan.



sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Polkkaraitaiset


Perusraitasukat yhdeltä kerältä valmistui eilen ja nyt kärrään ne tännekin.


Lanka on 7Veljestä Polkkaa, joten raidoittuminen tapahtui helposti kerroksia laskematta ja lankoja vaihtelematta.  Yleensä minusta raitalangoista muodostuu sukkiin vähemmän kauniita raitoja, mutta näihin olen tyytyväinen.

Enemmän näistä koon 38 sukista voit halutessasi lukea täällä Lankapirtissä, joten tervetuloa sinne!



sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Kaksittain sukkia


Parit perussukat olen tikuttanut päättyvän viikon aikana. Toiset näistä jäävät omaan käyttööni, mutta toiset päätyvät jollekin muulle.



Mitä näistä kertoisin?  Molemat ovat perussukkia aikuiseen jalkaan, tehty omaan tapaani. Varsien raitojen suunnittelussa minua avusti raitageneraattori.
Lisätietoja löytyy blogistani Lankapirtistä, tervetuloa sinne!

tiistai 2. syyskuuta 2014

Eka kuormani



Täältäpä tulee eka kuormani Perunalaarin pohjalle. Mahdoinkokohan ehtiä peräti ensimmäisenä, vaikka en siihen tähdännytkään.



 Tossukat kaksinkertaisesta 7veikasta 4 mm:n puikoilla valmistuvat nopeasti.
Koko on 39 ja langan menekki yhteensä 75 g.


Tossukat ovat minun suosikkejani, joita käytän ympäri vuoden.


lauantai 30. elokuuta 2014

Matleena täällä, hei!


Hei kaikille perunalaarilaisille ja muille täällä poikkeaville!  Olen Matleena Lankapirtti-blogista ja kerään tänäkin vuonna satoa tänne Perunalaariin.  Olen ollut Sukkasadossa mukana muistaakseni joka syksy vuodesta 2008, nyt siis jo seitsemättä kertaa.  Jokaisessa alablogissakin olen ehtinyt olla, joten sukkasadon korjuu on aika tuttua.

Minä lähestystyn huimaa vauhtia seitsemättä kymppiäni ja olen koko ikäni tehnyt käsitöitä, milloim mitäkin.  Viimeiset kymmenen vuotta on kutominen (=neulonta) ollut intohimoni. Erityisen mielelläni  teen sukkia, siksipä olen halunnut olla mukana Sukkasadossa vuosittain.  Elokuulla alan jo odottaa, milloin Sukkasatoon voi ilmottautua.

Mitä sitten aion tehdä Perunalaarin täytöksi?  Siitä minulla ei ole itselläkään mitä käsitystä vielä.  Minähän olen sellainen fiilisten pohjalta kutoja. Teen siis yleensä sitä, mikä kulloinkin tuntuu kivalta. Ja niin aion edetä nytkin. Uskon kuitenkin, että muutamia pareja ainakin saan tehtyä.  Muutamat langat jo kovasti huutelevat haluavansa puikoille, mutta enpä kiusallakaan aloita niitä ennen kuin syyskuussa. 



Tässä viimeisimmät puikoiltani valmistuneet sukat, yösukat itselle lämmittämään herkästi palelevia jalkojani.


Toivotan kaikille oikein mukavaa sadonkorjuuaikaa!  Nautitaan syksystä yhdessä käsitöiden parissa ja tehdään oikein isot kasat kaikenlaisia sukkia ja sääsrystimiä.