Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Terukas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14Terukas. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Vähän isommat sukat





Aiemmin syksyllä lastenlapsille tekemäni sukat olivatkin juuri ja juuri jalkaan sopivia. Esikoisen jalka on kesän aikana kasvanut aimo harppauksen. Nämä sukat toivottavasti mahtuvat tämän talven.
Lankana seiskaveikan Raita Karnevaali, jota kului 88g.
Koko noin 30.


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kolmet pienet polvisukat



Kolmet pienet polvisukat Novitan seiskaveikasta. Pienimmät kooltaan n. 21 ja lankaa kului n.60g. Lanka Punatulkkua. Keskimmäisillä koko n.26. lankaa kului n.82g. Lanka Polkkaa ja yksiväristä oranssia. Isoimmat n.27 kokoiset ja lankaa kului n.84g. Lankana Polkka. Kaikki neulottu nro 3.5 sukkapuikoilla.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Ekat pikkupotut ja esittäytyminen

Terukaskin mukana, vaikka esittely tuleekin vähän jälkijunassa. 
Sukkasadossa olen ollut muutaman kerran aiemminkin mukana, eli touhu on tuttua. Tavoitteita ei hirveästi ole mutta eiköhän muutamat sukat puikoilta putoa. Blogikin löytyy Vuodatuksen puolelta nimeltään mummonterukkaat. Kuten nimestä voi päätellä niin mummo olen ja lapsenlapsia on kolme suloista tyttöä.

Aloituksena pienet sukat kohta yhden vuoden täyttävälle pikkuneidille.


 Lankana Novitan Nalle-Taika, 30 grammaa.
 Koko n. 21-22, puikot 2.75 pyöröt.