Vuosittaisen Sukkasato-tempauksen alablogi. Kuten perunoita kellariin, kootaan tähän blogiin toinen toistaan ihanampia sukkia...
maanantai 10. marraskuuta 2014
Itsesääliä
Näin kävi viimeisen sukkaparini kanssa:
Näistä piti tulla Kin-sukat, mutta en hoksannut tarkistaa etukäteen langan riittävyyttä. Kun toinenkin sukka oli hyvässä vauhdissa, lanka loppui eikä varastoistani löytynytkään lisää.
Harmitti (ja harmittaa edelleen) niin vietävästi. Olin ajatellut sukkia kälylle syntymäpäivälahjaksi.
Kuoppasin sukat keskeneräisten käsitöiden joukkoon odottamaan, että kehittelen niille joskus suunnitelma B:n. Nyt juuri en halua ajatella mitään sellaista.
Vaikka oma satoni jäi tällä kertaa aika aneemisesti kolmeen pariin, on ollut mukavaa seurata teidän sadonkorjuuta. Kiitos emoille ja kanssasatoilijoille taas kerran!
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Perunalaarin vuoden 2014 sukkasadon loppuyhteenveto
Näin on sukkasato saatu valmiiksi 2014 syksyltä. Päättelen että sadonkorjat eivät ole vitkutetteet raportoinneissaan, sillä tällä viimeisellä pelkästään raportointiin varatulla viikolla on vain tehty vain kaksi kirjoitusta valmistuneista töistä.
Pernalaarin vuoden 2014 sukkasadon lopulliset saldot ovat siis
Sukkia yhteensä: 154
Aikuisten sukkia: 110
Lasten sukkia: 34
Vauvojen sukkia: 10
Tossuja yhteensä: 11
Aikuisten tossuja: 11
Lasten tossuja: 0
Vauvojen tossuja: 0
Säärystimiä yhteensä: 2
Aikuisten säärystimiä: 2
Lasten säärystimiä: 0
Vauvojen säärystimiä: 0
Kaikkia yhteensä: 167
Aikuisten sukkia: 110
Lasten sukkia: 34
Vauvojen sukkia: 10
Tossuja yhteensä: 11
Aikuisten tossuja: 11
Lasten tossuja: 0
Vauvojen tossuja: 0
Säärystimiä yhteensä: 2
Aikuisten säärystimiä: 2
Lasten säärystimiä: 0
Vauvojen säärystimiä: 0
Kaikkia yhteensä: 167
Kaikken kaikkiaan sukkasadon loppusaldo näyttäisi olevan 398 paria erilaisia jalanlämmittimiä. Mikäli oikein laskin sukkasatoon ilmoittautuneita oli 70 henkilöä. Karkeasti laskien keskimääräiseksi sadoksi tulee 5,5 paria per osallistuja. Tämän vuotista sadonkorjuuta voidaan siis pitää enemmän kuin onnistuneena.
Vielä kerran kiitos kaikille sukkasatoon osallistuneille ja erityiskiitos Groomerille joka mahdollisti tempauksen onnistumisen tänäkin vuonna.
torstai 6. marraskuuta 2014
Epäonnisten sattumusten suma
Niin siinä sitten kävi että nämä isojalan sukkien veljet eivät ehtineet sukkasatoon.
Sukat aloitin 16.10. ja ensimmäinen sukka valmistui 23.10. onnettomuuden saattelemana. Kärjen kavennuksia neuloessani yksi 2.0 mm puikko katkesi. Puikkosetissä oli alunperin 6 puikkoa, joista yksi oli katkennut aikaisemmin. Neuleyhteisössä apua kysellessäni sain lupauksen puikosta. Jäin odottelemaan puikkoa ja neulepoltteessani hoksasin että varren neulominen onnistuu neljällä puikollakin. Varsi valmistui, mutta luvattua puikkoa ei vaan kuulunut eikä lupaajakaan enään vastannut kyselyihini. Otin siis yhteyttä toiseen puikontarjoajaan ja puikko lähtikin matkaan maanantaina. Puikontarjoaja jo kyseli kun en ole puikkoa kuitannut saaneeni. Nyt näyttää posti jumittavan tämän sukan valmistumista ja tytärkin odottelee kovasti viikottain ilmestyvää sarjakuvalehteään jota ei eilen tavanomaisena jakelupäivänään kuulunut.
Aivan identtiset nämä sukat eivät tule olemaan Isojalan sukkien kanssa. Silmukkamäärä on sama mutta puikot 2,25 mm sijaan 2,0 mm ja varteen olen lisännyt parin raitakerroksen verran lisää korkeutta. Kun saan puuttuvan puikon alkaa jännitys siitä riittääkö ruskea lanka sillä (epäluotettavan) puntarini mukaan ruskeaa lankaa oli jäljellä tasan 50 g sukkia aloittaessani.
Tunnisteet:
14aikuiselle,
14kesken,
14Megi,
14sukat,
14sukkasato
maanantai 3. marraskuuta 2014
Säärystimet
Tässä joku viikko sitten valmistuneet (ja ahkerasti pidetyt) työmatkasäärystimet.
Tietokoneongelmien takia jäänyt julkaisematta.
Tunnisteet:
14aikuiselle,
14Minnamanna,
14naisten,
14sukkasato,
14säärystimet,
14valmiit
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Yhdeksännen satoviikon saldo
Niin saimme perjantaina päätökseen tämän syksyn sukkasadon ja on aika laskea korjatun sadon määrä tältä viikolta.
Yhdeksännellä viikolla valmistui: (suluissa koko sadon saldo tähän
asti)
Sukkia yhteensä: 20 (153)
Aikuisten sukkia: 15 (109)
Lasten sukkia: 4 (34)
Vauvojen sukkia: 1 (10)
Tossuja yhteensä: 0 (11)
Aikuisten tossuja: 0 (11)
Lasten tossuja: 0 (0)
Vauvojen tossuja: 0 (0)
Säärystimiä yhteensä: 0 (1)
Aikuisten säärystimiä: 0 (0)
Lasten säärystimiä: 0 (0)
Vauvojen säärystimiä: 0 (0)
Kaikkia yhteensä: 20 (165)
Sukkia yhteensä: 20 (153)
Aikuisten sukkia: 15 (109)
Lasten sukkia: 4 (34)
Vauvojen sukkia: 1 (10)
Tossuja yhteensä: 0 (11)
Aikuisten tossuja: 0 (11)
Lasten tossuja: 0 (0)
Vauvojen tossuja: 0 (0)
Säärystimiä yhteensä: 0 (1)
Aikuisten säärystimiä: 0 (0)
Lasten säärystimiä: 0 (0)
Vauvojen säärystimiä: 0 (0)
Kaikkia yhteensä: 20 (165)
Kiitokset kaikille sukkasatoon osallistuneille, oli saldosi sitten yksi pari tai koko tiu, tai vaikkapa vain 1/4 sukka (kun se sukka sittenkin kariutui siihen kantapäähän jota et sittenkään oppinut tekemään). On ollut mukava seurata minkälaisia jalan lämmittimiä tänävuonna on saatu aikaa satoilijoiden toimesta. Jouluna taitaa paljastua paketeista aika monet jalanlämmittimet jotka ovat syksyn sukkasatoa.
Unohtuiko tai jäikö valmistuneen sukkaparin ilmoittaminen ajoissa. Ei hätää sillä bloggausaikaa on 9.11. klo 18 asti. Blogata voi myös keskenjääneet työnsä, sillä varmasti hyvistä aikeista huolimatta jokunen työ on jäänyt keskeneräiseksi.
Viimeiset laarin täytteet
Torstai-iltana Torikeskuksen neuletapaamisessa sain nämä pienet junasukat melkein valmiiksi.
Kärkien kavennukset ja päättelyt jäivät iltatöiksi. Tutulla junasukkain ohjeella tein vähän isommalle lapselle sukat lisäämällä silmukoita ja kerroksia.
Lankana on Austermanin Step orginal ja pyöröpuikko 2,5 mm, molemmat sukat yhtäaikaa samalla pyöröllä, tapani mukaan.
Kiitos Kaikille mukavasta sadonkorjuusta!
Kärkien kavennukset ja päättelyt jäivät iltatöiksi. Tutulla junasukkain ohjeella tein vähän isommalle lapselle sukat lisäämällä silmukoita ja kerroksia.
Lankana on Austermanin Step orginal ja pyöröpuikko 2,5 mm, molemmat sukat yhtäaikaa samalla pyöröllä, tapani mukaan.
Kiitos Kaikille mukavasta sadonkorjuusta!
Tunnisteet:
14Heleena,
14lapselle,
14sukat,
14sukkasato,
14valmiit
Joulusukat
Pikavauhtia lähestyvään jouluun kudoin aikuisten kokoiset nilkkasukat. Varressa ja lapaosan päällä on Rinsessaneuletta, ristiinvahvistettu kantapää ja nauhakavennus kärjessä.
lanka on 7 veljestä ja pyöröpuikko 3,5
Kaipa näillekin löytynee käyttäjä lähempänä joulua...
lanka on 7 veljestä ja pyöröpuikko 3,5
Kaipa näillekin löytynee käyttäjä lähempänä joulua...
Tunnisteet:
14aikuiselle,
14Heleena,
14naisten,
14sukat,
14sukkasato,
14valmiit.
Loppurutistus
Nämä ovat odotelleet sopivaa kuvauspäivää tai paremminkin kuvaussäätä.
Edellisten kaltaiset perusnilkkasukat, koristeneuleena valepalmikkoa, ristiin vahvistettu kantapää,
lankana Kotikulta sukkalankaa,
pyöröpuikko 3,5 mm
koko noin 39
menevät lahjahyllylle odottelemaan.
Tunnisteet:
14aikuiselle,
14Heleena,
14naisten,
14sukat,
14sukkasato,
14valmiit.
lauantai 1. marraskuuta 2014
Viimeinen pottukuorma
Sainpa rutistettua kunnon loppukirin ja viimeiseen kuormaan kahdet Antti-sukat. Kokonaissaldokseni tuli 35 paria, joka on oma ennätystulokseni sukkasadossa.
Kiitokset emoille ja kaikille kanssakutojille! Kivaa olla taas mukana satoa keräämässä. Toivottavasti ensi vuonna taas uudelleen.
Tunnisteet:
14aikuiselle,
14knea,
14miesten,
14sukat,
14sukkasato,
14valmiit
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)