Näytetään tekstit, joissa on tunniste 13Pinni. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 13Pinni. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. marraskuuta 2013

Räjähtävää helmineuletta

Viimeiset sukat Sukkasatoon on valmiit. Oli valmiit jo pari päivää sitten, mutta se kuvaaminen on vähän vaikeaa tähän aikaan vuodesta. Tässä nämä nyt sitten kuitenkin ovat.


Lisää kuvia ja juttua sukista blogissani.

Kiitos kaikille Sukkasadosta. Oli mukavaa olla taas mukana. Kyllä te vaan neuloitte taas kasapäin todella kauniita sukkia. Ensivuonna sitten taas!

tiistai 22. lokakuuta 2013

Ulrikat

Ulrika-sukat valmistuivat täällä. Kaunis malli, joka oli aika helppo neuloakin. Minä pidän. Etenkin tuo kantapää on sellainen, jonka aion opetella tekemään muihinkin sukkiin. Tosi hyvä jalassa.


Lisää kuvia ja juttua blogissani.

torstai 17. lokakuuta 2013

Raitasukat jämälangoista

Neuloin taas raitasukat jämälangoista. Tykkään vaan niiden neulomisesta todella paljon. Koskaan kun ei voi tietää, että mikä se lopputulos on. Ei tälläkään kertaa. Sukat on aikuisten sukat, kokoa 37.


Lisää kuvia ja juttua sukista blogissani IhmeMaassa.


keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Kertut

Kerttusukat valmistuivat seuraavaksi. Ihana malli ja näiden sukkien väri on mielestäni todella herkku. Kokoa sukilla on noin 40.

Lisää kuvia sukista on blogissani.


maanantai 30. syyskuuta 2013

Mysteerisukat

Sukkasadon mysteerisukat on neulottu ja myös kuvattu. Ihanat niistä tuli, vaikkakin malli oli minulle vähän haasteellinen.
Uudet lempisukathan niistä tuli. En varmaan raaski vaan pitää, kun sunnuntaisin. Lisää kuvia ja juttua näistä blogissani.

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Olgat

Olgat valmistuivat seuraavaksi. Kyllä on vaan tuo malli mukava neuloa ja mielestäni siihen malliin käy juuri nämä pätkävärjätyt langat. 


Olga-sukista lisää kuvia ja juttua blogissani.

Mukavasti ollaan tänne Perunalaariin saatu sukkia kerättyä. Todella kauniita sukkia olette neuloneetkin. Kyllä tässä kokoajan oma insiraatio kasvaa ja halu neuloa. Kuka vaan antaisi muutaman tunnin lisää aikaa?!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Sukkaset

Kolmas parini Sukkasatoon valmistui. Nämä sukat oli nopeat neuloa ja vielä helpot tehdäkin. Kärjestä aloitettu ja neulottu kunnes lanka loppui. Pari raitaa mausteeksi varteen.


Lisää kuvia ja juttua sukkasista blogissani.

keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Syyssatoa-sukat

Toiset valmistuneet sukat Sukkasatoon on Syyssatoa-sukat. Lankaa näihin kului vain 50 grammaa, vaikka sukat ovatkin aikuisen kokoa.


Ohje on Suuresta sukkakirjasta. Mallineule on helppo ja aika hauskakin. Lisää kuvia ja juttua löytyy blogistani.

perjantai 6. syyskuuta 2013

Raitasukat

Ensimmäiset sukat ovat nyt täälläkin valmistuneet. Avasin sadonkorjuun raitasukilla, jämälangoista neulottuna. 


Sukat on aikuisen, suunnilleen kokoa 38. Raitalanka loppui vihdoin ja viimein kokonaa. Lisää kuvia ja juttua sukista blogissani.

tiistai 27. elokuuta 2013

Pinni mukana

Ilmoittauduin mukaan Sukkasatoon tänäkin vuonna. Koitin oikein miettiä, että montako kertaa olen mukana ja tämä taitaa olla nyt sitten kolmas kerta. Tämä Sukkasato on jo muodostunut jokavuotiseksi perinteeksi, jota en ihan heti jätä välistä. On mukavaa neuloa sukkia ja vielä mukavampaa on katsoa ja ihastella, millaisia sukkia te kanssaneulojat saatte aikaan. 

Minun tavoitteeni tänä vuonna on neuloa sukat viikossa Sukkasadon aikana. Lisäksi pyrin neulomaan kaikki sukkani varastolangoista. Mutta, koska tämä on ainoastaan hauskaa, niin tavoitteiden kanssa en ota mitenkään vakavasti. 

Kirjoitan IhmeMaa-blogia, jossa jo pikkuhiljaa alan valmistautua Sukkasatoon. Kerimällä niitä lankoja ja etsimällä ohjeita. Kohta se jo alkaa!