lauantai 26. syyskuuta 2009

Edes tälle viikolle mukaan

Tässä viime viikon satoni. Kaksi paria sukkia, tehtynä 7 veikasta. Olin bloggaamassa niitä sunnuntaina illalla, kun huomasin apuemon olleen niin hätäinen, että saldot oli jo laskettu. Niinpä ajattelin, ettei asialla kovin kiire anää olekaan, blogganpas ne myöhemmin. Nyt vasta ehdin. Onneksi jo tänään, ettei siirry taas seuraavalle viikolle.

Ensimmäinen pari on "puolikkaat" Jalmarit. En huomannut, että ohjeessa olikin resoria myös jalkapöydän päällä. Näissä ei.... Koko on 36 ja menivät sukulaispojalle lahjaksi. Lankaa kului 88 g.




Toiset sukat ovat Ullan ohjeen mukaan tehdyt Ruuturaita -sukat. Koko on tosin pienempi, 33. Lankaa kului huimat 91 g. Malli on ollut mielessä jo pidemmän aikaa, mutta 7 veikka on meidän perheelle liian paksu sukkalangaksi. Ohuempikin lanka on käynyt mielessä... Mutta kummipoika kaipaa paksuja sukkia, joten hänelle ne ovat omiaan. Väreinä ovat valkoisen lisäksi vihreä moniraita ja Jussi. Pelkäsin raitalangan loppuvan kesken aikojaan - ei olisi loppunut.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti