Tässä sitten ensimmäinen pari mukaan perunalaariin. Jokunen viikko sitten havahduin, että lapsukaiselle ei ole yhtään sopivia villasukkia (tai muutakaan talvea varten), joten äkkiä piti aloittaa näillä sukilla. Lankana on 7 veljestä Polkka omista lankakätköistä ja mallina vanha tuttu Junasukka. Koko on 22-23.
Vuosittaisen Sukkasato-tempauksen alablogi. Kuten perunoita kellariin, kootaan tähän blogiin toinen toistaan ihanampia sukkia...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14esittely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste 14esittely. Näytä kaikki tekstit
lauantai 13. syyskuuta 2014
Ensimmäinen sato
Esittäytyminen on jäänyt kaikessa kiireessä, joten nyt ensimmäisen parin yhteydessä laitan sen mukaan. Eli Henna keräilee satoa muistaakseni kolmatta kertaa. Sato ei ole suurta ollut aiemminkaan enkä odota nytkään montaa paria, mutta jos edes jokunen. Blogi löytyy täältä.
Tässä sitten ensimmäinen pari mukaan perunalaariin. Jokunen viikko sitten havahduin, että lapsukaiselle ei ole yhtään sopivia villasukkia (tai muutakaan talvea varten), joten äkkiä piti aloittaa näillä sukilla. Lankana on 7 veljestä Polkka omista lankakätköistä ja mallina vanha tuttu Junasukka. Koko on 22-23.
Tässä sitten ensimmäinen pari mukaan perunalaariin. Jokunen viikko sitten havahduin, että lapsukaiselle ei ole yhtään sopivia villasukkia (tai muutakaan talvea varten), joten äkkiä piti aloittaa näillä sukilla. Lankana on 7 veljestä Polkka omista lankakätköistä ja mallina vanha tuttu Junasukka. Koko on 22-23.
Tunnisteet:
14esittely,
14Henna,
14lapselle,
14sukkasato,
14valmiit
sunnuntai 7. syyskuuta 2014
Ekat pikkupotut ja esittäytyminen
Terukaskin mukana, vaikka esittely tuleekin vähän jälkijunassa.
Sukkasadossa olen ollut muutaman kerran aiemminkin mukana, eli touhu on tuttua. Tavoitteita ei hirveästi ole mutta eiköhän muutamat sukat puikoilta putoa. Blogikin löytyy Vuodatuksen puolelta nimeltään mummonterukkaat. Kuten nimestä voi päätellä niin mummo olen ja lapsenlapsia on kolme suloista tyttöä.
Aloituksena pienet sukat kohta yhden vuoden täyttävälle pikkuneidille.
Aloituksena pienet sukat kohta yhden vuoden täyttävälle pikkuneidille.
Lankana Novitan Nalle-Taika, 30 grammaa.
Koko n. 21-22, puikot 2.75 pyöröt.
Koko n. 21-22, puikot 2.75 pyöröt.
Tunnisteet:
14esittely,
14lapselle,
14sukat,
14Terukas,
14valmiit
keskiviikko 3. syyskuuta 2014
Taas mukana
Lopultakin ehdin esittäytyä: Olen Telle, ja taidan olla mukana sukkasadossa nyt viidettä kertaa. Olen kerännyt satoa vuoroin hillokellarissa ja vuoroin perunalaarissa, tällä kertaa oli taas perunalaarin vuoro.
Syksyn suunnitelmissa on niin paljon muita neuleita, että en ole sukkasatoa varten pitkää tavoitelistaa koonnut. Yhdet junasukat on tarkoitus tehdä sukuun tulevalle vauvalle ja yhtä sukkaparia suunnittelin syntymäpäivälahjaksi.
Junasukkiin pitää ostaa lankaa, mutta muuten aion selvitä varastolangoilla. Niitä kun riittää.
Ensimmäiset sukat on jo aloitettu; eilen flunssanpoikasta kotona potiessa loin mielialan piristykseksi silmukat sukkiin itselleni. Taisi siitä jotain apua olla, tänään olin jo työkunnossa ;)

tiistai 2. syyskuuta 2014
Heleena täällä hei!
Heippa kaikille Perunalaarilaisille!
Olen ollut mukana Sukkasadossa vuodesta 2009 lähtien joka vuosi. Nyt olen toista kertaa täällä Perunalaarissa.
Kuuman kesän jälkeen tämä tuli ikään kuin yllättäen, joten mitään suunnitelmia ei ole vielä laadittuna.
Lankaa ( miten sitä kerääntyykin! ) löytyy kyllä varastoistani, kunhan vain käyn penkomassa.
Valmistuneita käsitöitä ja muuta höpinää löytyy blogistani Vartahilla .
Intoa syksyn satoiluun t. Heleena

maanantai 1. syyskuuta 2014
Minnamanna esittäytyy
Olen Minnamanna Minnamannan maailmasta ja mukana ensimmäistä kertaa. Satunnainen neuloosi on vaivannut niin kauan kun muistan, mutta varsinainen neuloosi iski voimalla tänä vuonna. Viime aikoina into kohdistunut huiveihin, joten sukkailu tuo vaihtelua. Tavoitteenani on saada valmiiksi ainakin kahdet sukat (ja kunnostautua kaikkien töiden kuvaamisessa) :)
Neulomisiloa kaikille!
Neulomisiloa kaikille!
Olga esittäytyy
Olga on jälleen mukana sukkasadossa, olen siis osallistunut useampana vuonna ja ollut milloin heinäladossa, hillokellarissa ja täällä pottulaarissakin on tullut aiemmin vierailtua...
Olga puuhailee blogissaan olganpuuhat.blogspot.fi ja tavoitteena on tehdä sukkia hyväntekeväisyyteen mm. TYKS sukkahaasteessa tekemällä sukkia keskolaan ja saattaapa sitä muutamat muutkin sukat tulla neulottua kun vauhtiin pääsee :)

Jälleen mukana.
Hei kaikille.
Olen mukana seitsemättä kertaa. Sukkia on tullut kudottua aika paljon, mutta haasteita silti riittää. Enimmäkseen ole tehnyt ihan perussukkia, mutta nyt ajattelin tehdä ainakin yhdet pitkät kirjoneulesukat. Lapsenlapsetkin tarvitsevat jalkoihinsa lämmikettä syksyä varten. Blogissani
on enemmän kirjoituksia käsitöistäni.
sunnuntai 31. elokuuta 2014
Tilkkutieltä Perunalaariin
Tiinatei Tilkkutieltä Sukkasatoilee ensimmäistä kertaa ja sukeltaa suoraan Perunalaariin. Vaikka blogini keskittyykin tilkkuiluun, sukkapuikot ovat kasvaneet käpäliini kiinni ja sukkia syntyy. Elokuun alussa tein päätöksen neuloa kaikki kotona majailevat seiskaveikat pois, kokonaan pois kaikkia pieniä kerän nyssyköitä myöten.
Onneksi lankoja on vielä jäljellä Sukkasatoakin varten. Tarkkaa tavoitetta en ole tehnyt, syntyy mitä syntyy. Elämä on opettanut varomaan liian tarkkoja suunnitelmia, joten mennään sukka kerrallaan.
Mielenkiintoista satoilua odotellen
Tiinatei
Tiinatei
Heipähei kanssaneulojat! :)
Ninnuli täälä esittäytyy. Olen ensikertalainen sukkasadon korjaaja, en ole koskaan ennen kuullutkaan tästä mutta vaikutti niin kivalta jutulta, että oli pakko lähteä mukaan! Olen aika tuore bloggailija, tammikuussa aloitimme kälyni kanssa yhteisen blogin, siellä tallustelemme Mummun jalanjäljillä. Vakavaan neuloosiin sairastuin muutama vuosi sitten, ja puikoiltani on tippunut kaikennäköistä ja kokoista. Tämän syksyn the juttu on villasukat, niitä on hirmu paljon tilailtu joulupukin pussiin, siispä tämä sadonkorjuu tuli hyvään aikaan! Epäilen että mulle tulee vielä kiire ennen joulua. Laitetaan tavoitteeksi 5 paria tälle ajalle.
Nämä langat pääsevät puikoille huomenissa, kypsyttelen mallia vielä yön yli mielessäni. Nyt kutsuu sänky, kiireinen viikonloppu vei kaiken puhdin, ja mikäpä sen ihanampaa kuin hautautua peittojen alle ja kuunnella hiljaisuudessa viereisistä pikkusängyistä kuuluvaa tasaista tuhinaa kunnes uni tulee itsellekkin. <3
Toivotan kaikille mukavaa syksyä villasukkien parissa! :)

Sari esittäytyy
Heippa kaikille!
Olen blogannut vajaan vuoden ja blogini lötyy nimellä Sarin silmukat. Viime vuonna en vielä ehtinyt mukaan sukkasatoon, vaan ihastelin muiden ihania sukkia. Tänä vuonna uskaltauduin mukaan, vaikka kovin montaa sukkaparia tuskin ehdin saada valmiiksi. Sukkasato kannustaa kuitenkin tekemään sukat reippaasti valmiiksi, ainakin toivottavasti. :)
Tarkoitus olisi huomenna aloittaa tekemällä itselle viiden lehden tossut, joita olen muutamat tehnyt lahjaksi ja haaveillut tekeväni myös itselleni. Ajattelin myös jo saada muutaman joululahjaparin tehtyä näiden viikkojen aikana. Viimeisin valmistunut työni oli etuperin-takaperin tossut tyttärelle.
Olen mukana myös Lankalaihiksessa ja tarkoitukseni olisi tämän vuoden aikana vähentää lankavarastojani 3 kg. Vielä puuttuu tavoitteesta, joten sukkasadon aikana toivottavasti tulee lankalaihiksellekin miinusta sukkalankojen kohdalle.

Moi
Annika tällä.
Olen ollut mukana sukkasatossa pari vuotta, viime vuonna jäi väliin jostain syystä.
Olen Suomen Ruotsalainen elikkä hurri. Mutta tässä satossa ei ole muita kieliä kuin lankaa kuitenkin, että enkö minä pärjään, voi olla että tulee joku ruotsinkielinen sana välissä josmuisti ihan tökkii.
Toivottavasti ehdin neuloa pari sukkia perheelle kans, vaikka isoin osa kyllä hyväntekeväisyyteen.
Bloggaan osoitessa http://annika-rg.blogspot.fi jos joku haluaa sinne kurkaamaan. Ja en pahastu jos kirjoitat jalanmerkkiä mun bloggiin.
Terveisin
Annika
Seikku esittäytyy
Olen viidettä kertaa mukana sukkasadossa. Tarkoitukseni on vähentää kasvanutta lankavarastoani neulomalla lasten sukkia hyväntekeväisyyteen. Novitan Woolit olen saanut jo käytettyä vauvojen sukkiin. Nyt Nalle-varastoa tuhoamaan hyvään tarkoitukseen. Edelliset nelomani lasten sukat matkustivat Jordaniaan Syyrian pakolaislapsille ja toinen erä Israeliin. Palelevia jalkoja näisääkin maissa.
Sukkasato on kiva syksyn juttu. Pensasmarjat ovat jo pulloissa ja joudan nelomaan.
Tässä kuva ennen sukkasatoa valmistuneista jämälankasukista.
Sukkasato on kiva syksyn juttu. Pensasmarjat ovat jo pulloissa ja joudan nelomaan.
Tässä kuva ennen sukkasatoa valmistuneista jämälankasukista.
lauantai 30. elokuuta 2014
Matleena täällä, hei!
Hei kaikille perunalaarilaisille ja muille täällä poikkeaville! Olen Matleena Lankapirtti-blogista ja kerään tänäkin vuonna satoa tänne Perunalaariin. Olen ollut Sukkasadossa mukana muistaakseni joka syksy vuodesta 2008, nyt siis jo seitsemättä kertaa. Jokaisessa alablogissakin olen ehtinyt olla, joten sukkasadon korjuu on aika tuttua.
Minä lähestystyn huimaa vauhtia seitsemättä kymppiäni ja olen koko ikäni tehnyt käsitöitä, milloim mitäkin. Viimeiset kymmenen vuotta on kutominen (=neulonta) ollut intohimoni. Erityisen mielelläni teen sukkia, siksipä olen halunnut olla mukana Sukkasadossa vuosittain. Elokuulla alan jo odottaa, milloin Sukkasatoon voi ilmottautua.
Mitä sitten aion tehdä Perunalaarin täytöksi? Siitä minulla ei ole itselläkään mitä käsitystä vielä. Minähän olen sellainen fiilisten pohjalta kutoja. Teen siis yleensä sitä, mikä kulloinkin tuntuu kivalta. Ja niin aion edetä nytkin. Uskon kuitenkin, että muutamia pareja ainakin saan tehtyä. Muutamat langat jo kovasti huutelevat haluavansa puikoille, mutta enpä kiusallakaan aloita niitä ennen kuin syyskuussa.
Tässä viimeisimmät puikoiltani valmistuneet sukat, yösukat itselle lämmittämään herkästi palelevia jalkojani.
Toivotan kaikille oikein mukavaa sadonkorjuuaikaa! Nautitaan syksystä yhdessä käsitöiden parissa ja tehdään oikein isot kasat kaikenlaisia sukkia ja sääsrystimiä.
perjantai 29. elokuuta 2014
Sohvaneulomosta päivää
Hei, olen Anniina ja olen neuleaddikti.
Mukava tutustua muihin kaltaisiini!
Lähdin mukaan sukkasatoon,
vaikka käsityöni ovat viime aikoina edenneet melko hitaasti.
Mutta parempi pieni sukkasato,
kuin ei sukkasatoa ollenkaan.
Tavoitteena edes yksi pari,
ja iloinen yllätys, jos niitä tulee useampia.
Sukkien neulominen on ihanaa,
ja niiden suunnittelu vielä ihanampaa.
Olen tehnyt paljon ihan tavallisia perussukkia,
ja muutamia erikoisempia pareja.
Niistä kolme suosikkiani ovat nuorisolle tehtyjä.
Doctor Who-aiheiset Tardis-sukat
Minecraft-aiheiset Creeper-sukat
Tervetuloa tutustumaan minuun ja tekemiini töihin blogiini nimeltä
Runsasta satoa kaikille mukana sadonkorjuussa oleville!
SViU esittäytyy
Osallistuin ensimmäisen kerran sukkasatoon muistaakseni vuonna 2011 ja nyt on siis toinen kerta mukana satoa keräämässä. Viime vuonna osallistuin epävirallisesti, eli neuloin omissa oloissani.
Suunnitelmia riittää, toivottavasti myös intoa toteuttamiseen asti. Sen kummenpia tavoitteita en aseta, mutta olisihan se kiva saada edes se yksi pari valmiiksi. Täytyykin varmaan aloittaa paksulla langalla, niin pääsee nopeasti vauhtiin...

Apuemon esittäytyminen
Tämä vuosi on seitsämäs kerta kun osallistun sukkasatoon.
Satoani olen korjannut kaikissa alablogeissa. Nyt heti alkuun tunnustan että
viimevuonna jäi sadonkorjuuni kesken. Tänävuonna mennään kuitenkin edellisten
vuosien tapaan stressivapaalla suunnitelmalla ”kunhan nyt yksi pari valmistuisi”.
Suunnitelman toteutumista pyrin edesauttamaan neulomalla vauvansukat Facebookin
”TAYS:siin villasukkia” ryhmään.
Omaa blogia minulla ei ole tai ole koskaan ollut. Olen
kuitenkin tänävuonna lupautunut apuemoksi ja vastuulleni sain tämän
Perunalaarin. Vastuulleni kuuluu laskea sunnuntaisin ilmoitetut valmistuneet
parit. Tämän lisäksi päivitän blogin osallistuja tiedot yms. sivupalkkeihin.
Pyydänkin siis ymmärrystä mahdollisia kömmähdyksiäni kohtaan joita tietojen
päivityksissä saattaa minulla taitamattomuuttani sattua.
Viikonlopun vietän varmaankin netin ulottumattomissa, mutta
pyrin saamaan osallistujalistan ajantasalle maanantai iltana.
Pidemmittä puheitta tervetuloa kaikille sukkasatoon osallistujille.
Mielenkiinnolla odotan että pääsen näkemään minkälaista satoa tänävuonna
korjaamme.
torstai 28. elokuuta 2014
Tiia N esittäytyy ja suunnittelee
Heippa! Olen tänäkin vuonna mukana Sukkasadossa ja kerään satoa Perunalaariin, viime vuonna olin muistaakseni Hillokellarissa. Pidän blogia Langan päästä kiinni. Sukkia syntyy jatkuvasti muutenkin, tämmöinen yhdessä neulomis -tapahtuma tuo hommaan vielä lisää hauskuutta.
Tänä vuonna osallistun ensimmäistä kertaa myös JYH:iin eli Jouluyön hullutukseen Ravelryssa ja sen tiimoilta on vielä kahdeksan aloitettua työtä kesken. (Niistäkin toki osa sukkia.) Niitä yritän nyt saada tässä samalla valmiiksi, joten syyskuun alkupuoli menee mulla luultavasti ilman uusia aloituksia ja siten ei tännekään tule mitään raportoitavaa. Mutta uskon, että ehdin vielä mukaan muutamalla sukkaparilla myöhemmin, voisin laittaa tavoitteeksi vaikka 3-4 paria.
Olen viime aikoina tehnyt aika paljon kirjoneuleita, joten tähän voisin vaihtelun vuoksi ottaa jotain yksinkertaisempia (ja nopeampia) projekteja, esim. valepalmikkosukat, jämäraitapolvisukat ja vaikkapa myös nämä pitsisukat. Ja jos aikaa jää, niin nämä kanervasukatkin kauniissa yksinkertaisuudessaan houkuttelevat.

keskiviikko 27. elokuuta 2014
MariJ heivaa sukankudelmansa pottulaariin! :)
No nyt uskallan esittäytyä, kun ei tarvitse olla Perunalaarin ensimmäinen... ;) Pottujen sekaan minut nakattiin, vaikken ole perunaa syönyt vuosikausiin herkän vatsani vuoksi - toisaalta olen heinillekin allerginen, eivätkä sokeriset hillotkaan minulle maistu, joten sen puolesta tämä on ihan yhtä hyvä sadonkorjuupaikka kuin muutkin. :) Onneksi potut ovat virtuaalisia, ja sukkiahan tässä oikeasti kerätään!
Olen blogannut vuosikausia Heivatuissa Kudelmissa nimellä MariJ. Tällä hetkellä minulla on kyllä paljon aikaa käsitöille, mutta terveydentila niiden tekemistä hieman rajoittaa. Mutta eipä noista harrastuksista tarvitse stressiä ottaa - iloitsen jokaisesta tehdystä silmukasta suunnattomasti! :)
Sukkasatoon osallistun nyt kuudetta kertaa. Mukana olen ollut alusta asti, mutta pidin vuosina 2011 ja 2012 vähän taukoa tempauksista. Viime vuonna innostuin sukkasatoilemaan taas uudestaan, ja tämä onkin ainoa tempaus, johon vuoden aikana osallistun. Mukavaa Sukkasadossa on se, ettei täällä tarvitse tuijottaa kalenteria tai tehtyjen sukkaparien määrää. :) Perunalaari on minulle tuttu jo vuodelta 2010, hilloja olen keitellyt kerran ja heinissä pyörinyt peräti kahtena syksynä.
Uskomatonta kyllä, en ole tänä vuonna vielä kutonut ainoatakaan sukkaparia! Viime vuoden Sukkasadossa tulin kutoneeksi 23 paria, joten sain varmasti siinä tyydytettyä sukkatarpeeni joksikin aikaa... tosin viime vuoden puolella Sukkasadon jälkeenkin olen vielä jokusen parin kutonut. Itselläni on muistaakseni 81 paria itsekudottuja villasukkia, ja haaveena on saada 100 paria täyteen. :D Ehken siihen tavoitteeseen nämän sadonkorjuun aikana ihan pääse, mutta tätä sukkalankakasaa olisi tarkoitus saada hieman pienemmäksi. Osalle langoista olen miettinyt jo mallin valmiiksi, joten niistä ainakin aloittelen tämänsyksyistä sukankutomista. Suunnitelmiani voit käydä halutessasi kurkkaamassa tästä postauksesta, sen jälkeen kun en ole sukkia kutonut enkä toisaalta uuttakaan sukkalankaa ostanut. Sukat päätynevät tänä vuonna kaikki omiin jalkoihini, mutta eipä sitä koskaan tiedä, jos jollekin toisellekin tulisi sukat kudottua. Katsotaan, mihin aika ja voimat riittävät! :)
Oikein mukavaa Sukkasatoa kaikille ja muutenkin ihanaa syksyä! ♥

Sude mukana taas
Minäkös se ensimmäisenä kerkesin esittäytymään =) . Sude täällä Suden silmukoista. Juuri eläkkeelle päässyt, joten aikaa pitäisi olla neulomiseen. Virkkaaminen on minulle se ykkösjuttu, mutta enköhän muutamat sukatkin ehdi siinä välissä neuloa. Sukkasadossa olen ollut jo monta kertaa ja suuri osa neulojista onkin jo tuttuja blogivuosien varrelta. Kiva nähdä kuka mihinkin laariin tänä vuonna satoa kerää. Siis kuulumisiin ja näkemisiin =)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)