lauantai 24. lokakuuta 2009

Kaisa opettelee neulomaan sukkia - ohjeesta

Olen pitkään ajatellut, etten minä voi neuloa ohjeen mukaan sukkia, kun sääreni on mallia Karjalan honka ja jalkaterä kokoa nukke. Olen kuitenkin vähitellen oppinut muokkaamaan. Oudossa ohjeessa en vielä ole uskaltanut ruveta sääreen lisäilemään silmukoita, teen vain sen verran lyhyen varren että mahtuu, mutta lapaosassa kavennan sitten pohjan niin pieneksi, ettei sukka tipahda jalasta.

Paraphernalioita olen ihaillut lukuisissa blogeissa, mutta kuvitellut, ettenhän minä osaa. Tässä sairastaessa olen kuitenkin oppinut tekemään sukkia ohjeista, ja kun kävin katsomassa Paraphernalian ohjeen, näin, ettei se niin vaikea olekaan.

Ensimmäiset (huom! :) versiot syntyivät Ilun ihanasta langasta siksi, että halusin tehdä harjoituskappaleen vaalealla. Oli "pakko" tilata tuota lankaa joku viikko sitten, kun Ilu kuulutti, että viimeistä päivää kaupassa postikulut kuuluivat hintoihin... ;)



Lanka: Handu Handdyed, 70 % villa, 25 % bambu, 5 % kid mohair, väri Lainaa vain, kulutus noin 50 g
Puikot: 2,5 mm
Muuta: Sain Kangaskasalta keväällä nuo pahviset "sukanpidikkeet". En ole osannut kaivata sukanpingottimia, kun muutenkin minun on vaikea neuloa tarpeeksi pientä sukkaa jalkaani, mutta nämähän ovat kivat - kun edelleenkään eivät omat koipeni oikein taivu poseeraukseen, niin näkyy se sukan mallineule näinkin.

Siinä mielessä olen yhä toivoton sukkaohjeiden lukija, että katson vain mallineuleen ja teen kantapään ja kärjen niin kuin tykkään. Nyt sentään neuloin resoria kantapäähän, mutta vahvistettuna tietysti. Enkä edes huomannut, että kärki olisi pitänyt silmukoida (mitä en osaa), vaan kaventelin normaaliin tapaan ja kursin kasaan... Niin, ja kantapääkin alkoi jostakin muualta kuin sieltä, mihin ohjeessa oli koko 36 merkitty. No jaa, nämä ovatkin kokoa 35! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti