Olen neljännesvuosisadan ikäinen viimeisten viikkojen opiskelija sekä toivon mukaan kohtapuoliin työelämään siirtyvä henkinen täti-ihminen. Blogini löytyy täältä. Asun Keski-Suomessa, vaikkakin tilapäisesti olen siirtänyt tukikohtani pohjoisemmaksi. Sukkasadossa olen nyt ensimmäistä kertaa ja toivon kokemuksesta mieleenpainuvaa.
Varhaisin villasukkamuistoni on yläasteelta, jossa neuloin (oikea sana lienee taistelin) muotopuolen villasukan, joka ei koskaan saanut itselleen paria. Hirvitys katosi syvimmän sukkalaatikon pohjalle, enkä ole sitä vuosikausiin nähnyt. Toivon, että otusparka sai lempeän lopun.
Noin vuosi sitten päätin edellisistä lannistavista muistoistani huolimatta opetella neulomaan uudelleen. Sen jälkeen onkin syntynyt laumoittain lapasia, pipoja, kynsikkäitä, huiveja ja tietenkin noita vihaamiani sukkiakin. Olen jopa päätynyt opettamaan sukkailun saloja eteenpäin, viimeksi kämppikselleni.
Tarinaan sisältyy varmastikin jokin ylevä opetus tyyliin "älä anna periksi" tai vastaavaa, mutta itse koen sen ensisijaisesti todistuksena siitä, että kaikkeudella on tapana pakottaa minut kiusallaankin tekemään asioita, joista on vakaumuksella väittänyt, etten koske niihin enää.
Sukkasadon tavoitteenani on ensisijaisesti pitää hauskaa sekä neuloa ainakin muutamat lahjuksiksi menevät sukat sekä yhdet säärystimet. Saa nähdä, miten kaikkeus suhtautuu tähän yritykseeni. Sitä odotellessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti