sunnuntai 29. elokuuta 2010

Heips.

Olen Pirjo-Riitta, nelikymppinen kotiäiti Oulun suunnalta. Olen ollut mukana keräämässä sukkasatoa vuodesta 2007, eli tästä on tullut ihan jokasyksyinen traditio, jota alkaa jo loppukesästä odottaa.. viime vuonna taisin olla Heinäladossa..

Olen kunnianhimoisesti suunnitellut sukittavani oman perheen (mies + 7 lasta) lisäksi ainakin lähimmän suvun. Käsityöaikaa tosin tehokkaasti rajoittaa perheen kuopus, kohta 4kk:n ikäinen typykkä, joka viihtyy ainoastaan sylissä hereillä ollessaan.. Toivon jaksavani keskittyä myös jonkin uuden mallin kokeiluun, ja unohtaa ikuiset perussukat, mutta vannomatta paras. Ajattelin, että kun laittaa tavoitteet tarpeeksi korkealle, on sitten mistä läsähtää maanpinnalle. ;o)

Kirjoitan blogia värillä väliä.. kunhan se on punaista. Blogin nimen vastaisesti suurin osa hankkimistani sukkalangoista (ja niitähän riittää!) on kaikkea muuta kuin punaista. Kuvassa on vain viimeisimmät sukkalankahankintani, joita katsellessa sormet jo syyhyää..



Mukavaa syksyä ja sukkasadon keräämistä kaikille! ;o)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti