sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Arvasin tämän!

Että tämä viimeinen pari unohtuu päivittää. Nämähän bloggasin jo omaan blogiinikin viikko sitten, josta voitte lukea enemmänkin tarinaa sukkien valmistumisesta. Mutta, kuinkas ollakaan tänne asti eivät ehtineet - onneksi olikin koko viikko aikaa. Jaa oli vai??? Tässä ne kuitenkin ovat: viimeinen parini perunalaariin.



Ohje on Dropsin mallistosta. Vaikka mallikaavioissa paljon virheitä olikin ja koon sovittamisessa oikeaksi oli omat kiemuransa, niin loppujen lopuksi näitä oli kiva tehdä. Menevät äidille lahjaksi pukinkonttiin, noin kokoa 37/38.

Koko sukkasadon saldo parani kuin paranikin yhdellä parilla viime vuodesta! Kahdeksan paria tarkoittaa pari per viikko tahtia. Ja muutakin kuin sukka on tullut tikuteltua. Tästä tuskin pystyn enää parantamaan, kun mikään sukkien himoneuloja en kuitenkaan ole.

Näin en olisi kuitenkankaan uskonut käyvän ja vaikka melkein kaikki sukat ovatkin lasten kokoja, niin tyytyväinen olen silti. Kaikki luvatut ja suunnittellut sukat tuli tehtyä. (Niin, ja niihin ei sitten lasketa Tikrun kukkapolvisukkia, jotka aloitin jo kesällä ja vähän aattelin, että ne tulisi tässä samassa rytäkässä tehtyä...)

Kiitoksia kaikille kanssaneulojille. Kun bloggauksia lukee ja kuvia katselee, saa taas paljon uudia ideoita mieleen pyörimään. Vaikka suurinta osaa ei koskaan tulekaan toteutettua, niin aina on kiva haaveilla ja inspiroitua ihanista malleista ja /tai langoista!

3 kommenttia: