tiistai 2. syyskuuta 2014

Sadonkorjuu alkanut



Eilen monissa neulojalla varustetuissa kodeissa luotiin ensimmäiset silmukat uuteen työhön sukkasadon alkaessa. Matleena ehti jo ensimmäisen satonsa toimittamaan Perunalaariin

Kyseessä ei ole kilpailu mutta itsensä saa toki haastaa esim. opettelemaan kutomaan sukkapari tai täysin uusi tekniikka, vajentamaan lankavarastoaan, sukittamaan vaikka koko suku jouluna tai vaikka neulomaan hyväntekeväisyyteen. Pääasiana on kuitenkin pitää hauskaa ja inspiroitua muiden valmistuneista käpälättimistä.

Lopuksi muistuttaisin tunnisteiden käytöstä. Oikeasta palkista löytyvät käytössä olevat tunnisteet ja linkki jonka takaa löytyy ohjeistusta kunkin tunnisteen käyttöön. Eikä hätää jos nyt huomasit että unohdit lisätä tunnisteen esim. esittelytekstiisi, voit muokkaus tilassa lisätä tunnisteen tekstiin jälkikäteen. Oikea tunnisteiden käyttäminen helpottaa viikkolaskentaa ja tilastointia. Toisaalta esim. kuvan perusteella harvoin pystyy päättelemään onko kyseessä aikuisten vai lasten sukka.
Mukavia käsityön hetkiä kaikille sadonkorjuun parissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti