tiistai 2. syyskuuta 2014

Eka kuormani



Täältäpä tulee eka kuormani Perunalaarin pohjalle. Mahdoinkokohan ehtiä peräti ensimmäisenä, vaikka en siihen tähdännytkään.



 Tossukat kaksinkertaisesta 7veikasta 4 mm:n puikoilla valmistuvat nopeasti.
Koko on 39 ja langan menekki yhteensä 75 g.


Tossukat ovat minun suosikkejani, joita käytän ympäri vuoden.


1 kommentti:

  1. Kyllähän se niin taisi käydä että sinä Matleena avasit saldotilin ensimmäisenä, ainakin täällä perunalaarissa. Marelo nosti hillokellarissa ensimmäisenä hyllyntäytettä esittelemällä pienen pienen sukkaparin jonka hän oli neulonut avaimenperiksi. Saammepa nähdä hyväksyykö emo kyseisen sukkaparin saldoihin.
    Uusille tossukoille olisi myös minulla käyttöä ja saatankin sellaiset puikoilta pudottaa minäkin tämän satokauden aikana jos kiireemmiltä töiltäni ehdin.

    VastaaPoista