sunnuntai 26. elokuuta 2012

Ekakertalainen

Hei kaikki!

Lähdin nyt ekaa kertaa mukaan sukkasatoilemaan. Erilaisiin netin neuletempauksiin olen osallistunut toki aiemminkin ja jäänyt ehkä vähän koukkuun, ja nyt kun en ole missään muussa syksyn tempauksessa mukana, tuli tarve, tai jopa ihan sisäinen pakko osallistua tähän satoiluun.

Suuren suuria tavoitteita en itselleni aseta, sillä minulla on nyt tosi vähän aikaa käsityöharrastukselle työ- ja opiskelukiireiden takia, mutta rennolla asenteella aion nautiskella pienistä neulehetkistä ja erityisesti teidän muiden sukantekijöiden jutuista ja kuvista. Omia väkerryksiäni löytyy blogistani. Nimeni näytti vielä puuttuvan tuolta perunalaarin sivupalkista, lähdin mukaan loppumetreillä.

Mukavia ja inspiroivia sukantekohetkiä toivottaa

Prusiluska

3 kommenttia:

  1. Tervetuloa mukaan toivottelee apuemo Minttu.
    Ps. linkki blogiisi ei toimi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tiedosta, nyt pitäisi linkin toimia ja nimenikin on ehättänyt listalle, kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia nyt toimii linkki blogiisi myös tuolta listasta.

      Poista