sunnuntai 20. syyskuuta 2009

Clouds Socks

Sukkasadonkorjuu on jatkunut ja sadonkorjuun kolmantena sunnuntaina pääsen esittelemään uusimmat sukat:



Malli: Clouds Sock, Six Sox Knitalong
Lanka: Opal Cotton
Puikot: 2,5 mm Addin minipyöröt


Malli näytti kivalta ja kutkutteli jo ilmestyessään elokuun alussa, mutta jätin sen to do -listalle Sukkasatoa ajatellen. Ohjeen printtasin ja se vähän säikäyttikin: 8 sivua! Siis kahdeksan sivua. Mutta härkää sarvista, eipä siinä muu auttanut. Kyse ei ollut niinkään vaikeudesta vaan siitä että nivaskan läpikahlaaminen tuntui hengästyttävältä. Ja sitten ohjeessa ei kuitenkaan esim. kerrottu miten lyhennetty kerros tehdään (tuli pieni muistikatkos, mutta kyllä se siitä siitten lähti). Plussaa ohjeelle kuitenkin siitä, että se sisälsi lukuisia eri kokoja!


Pingottamattomassa sukassa nuo lyhennetyillä kerroksilla tehdyt kuviot olivat todella selkeitä "pomppuja", mutta tulevat pingotetussa sukassa vähemmän esille. Malli oli ihan kiva ja helppokin, tosin lopputulos voisi olla parempi ohjeen mukaisesti kahdella langalla tehtynä.


Riemukasta sadonkorjuuta kaikille!


Värttinä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti