maanantai 20. elokuuta 2012

Pinni sukkailemassa

Minä, eli Pinni olen Sukkasadossa mukana toista kertaa. Olen jo vähän katsellut malleja ja lankoja, joista sukkia tulen neulomaan. Sukat onkin lempityöni ja koitan tämän kuun olla neulomatta yhtään sukkaa. Onneksi se on helpooa, sillä kiirettä on nyt pitänyt muilla rintamilla elämässä. 

Mietin, että asettaisinko mitään tavoitteita tänä vuonna itselleni. Kaksi asetan. Ensinkin koitan neuloa kaikki sukat langoista, jotka ovat jo kotona ja uusia lankoja en itse Sukkasadon aikana osta. Toinen tavoitteeni on kokeilla jotain uutta tekniikkaa, mallia, tms., jota en vielä sukkia neuloessani ole kokeillut.

Minun sukkia (ja kaikkea muuta) voi käydä kurkkimassa IhmeMaassa. Ja minä mielelläni katselen teidän kaikkien varmasti kauniita ja taidokkaita sukkia.

1 kommentti: