torstai 18. elokuuta 2011

Toinenkin apuemo esittäytyy

Hei kaikille perunalaarilaisille! Olen Matleena ja blogini Lankapirtti löytyy täältä. Osallistun nyt neljättä kertaa Sukkasatoon ja olen kärrännyt satoa kaikkiin varastoihin, ensin Heinälatoon, sitten Hillkokellariin ja viime vuonna Perunalaariin. Ja nyt sitten yritän myös apuemoilla täällä. Vähän se jännittää, mutta olen aina halunnut haasteita ja uusia kokemuksia. Niinpä tähän nyt päädyttiin.  Ja onneksi meitä apuemoja on täällä Perunalaarissa kaksi.


Olen pitkän linjan käsityöläinen ja kaikenlaista olen ehtinyt kokeilla sillä saralla. Olen eläkkeellä ja iältäni lähempänä 70. kuin 60. ikävuotta, joten olen ehtinyt moneen mukaan. Ja nyt minulla on mukavasti aikaa käsitöille, kun työelämän aikataulut eivät rajoita minua. Nykyisin kaikkein mieluiten kudon, siis neulon. Sukkien teko on minulle erityisen mieluista, niitä tikuttelen kesät talvet. Heinäkuun helteilläkin valmistui monta sukkaparia. Ja nyt niillä täytetään yhdessä tämä Perunalaari aivan täpötäyteen, eikö niin.

Yleensä teen käsitöitä aivan kulloisenkin fiiliksen mukaan enkä nytkään ole tehnyt mitään suunnitelmia Sukkasadon varalle. Syksyn mittaan nähdään, mitä saan aikaiseksi.

Ensikertalaisena en paljon tiedä näistä emoiluasioista, mutta jos on epäselvyyksiä, niin ottakaa yhteyttä. Pyrin selvittämään asiat ja neuvomaan siinä, missä osaan.

3 kommenttia:

  1. Kiva kun on tuttu apuemo :) Tuli tuossa mieleen, jotta voisiko tännekin saada nimilistan osallistujista ja tunnisteet näkyviin samaan tapaan kuin Hillokellarissa?

    VastaaPoista
  2. Apuemoilla on oikeus tehdä alablogista juuri sellainen kuin haluaa.Emo ei siihen puut mitenkään.
    Eli tehkää siitä sellainen kuin haluatte.
    T: emo

    VastaaPoista
  3. Annikainen: Minustakin on kiva nähdä tuttuja immeisiä Perunalaarissa! ;)

    Joo nimilista on ollut minullakin mielessä ja nyt jo päässyt pikkuhiljaa toteutuksen asteellekin!

    VastaaPoista