lauantai 29. elokuuta 2009

Villikissan tervehdys

Hei vaan kaikki!

Viime hetkellä osallistuin mukaan tähän juttuun. Nyt täällä odotellaan innolla syyskuun alkua. Lankoja on varattuna ja puikot odottaa valmiina tulevaa koitosta.
Olen hieman yli nelikymppinen (varhaiskeski-ikäinen!) nainen. Asustelen mieheni kanssa kahdestaan. Tytär on ollut omilla teillään jo pitemmän aikaa. Kaksi kissaa on minun ilona ja viihdykkeenä.
Olen neulonut oikeastaan koko ikäni. Yleensä syksyisin iskee neulomisvimma oikein kunnolla. Sukkia innostuin neulomaan vasta noin 1,5 vuotta sitten. Siihen asti ostin villasukat tutuilta!!! Jotenkin se kantapään neulominen tuntui muka niin työläältä...
Ennen tykkäsin tehdä puseroita yms. suuritöisempiä neuleita, mutta kuten blogistani huomaatte, niin nykyisin teen paljon sukkia, huiveja, leluja, neulegraffiteja ... Olen jäänyt koukkuun niihin kun ne valmistuu niin nopeasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti