täällä yksi sukankuluttaja =). Onneksi niitä tulee myös neulottua. Jostain syystä kuitenkin sukat "valuvat" muualle ja itselle ei jää mitään....
Sukkasadossa olen ollut varmaankin alusta asti, eri blogeissa vuoronperään... Mitään tavoitteita en aseta, neulon kulloisenkin fiiliksen mukaan, mitä sattuu syntymään. Mutta uskon, että parissa kuukaudessa ainakin parit sukat syntyvät. Sukkia ja muita tekeleitäni voit käydä katsomassa blogissani Outin Oikein Nurin.
Vuosittaisen Sukkasato-tempauksen alablogi. Kuten perunoita kellariin, kootaan tähän blogiin toinen toistaan ihanampia sukkia...
maanantai 20. elokuuta 2012
Lisää tsemppiä
..... toivon mä, saavani ilmoittautumisesta sukkasatoon toista kertaa. Tässä siis Santra blogista
Tavoitteena on saada aikaan edes yhdet sukat. Kesä, kun on mennyt hunningolla neulomisen suhteen, kuten viimeisestä postauksesta ilmenee.
Blogia olen pitänyt helmikuusta 2007 ja neulomisen uusi tulemus tapahtui edellisenä vuonna. Nyt, sitten odottelen neulekeijun pistosta, mielellään isolla piikillä. Kiitos.
Sukatuttaa!
Villaviidakon Emma täällä ilmoittautuu mukaan sukkailemaan, nyt kolmatta vuotta sukkasadossa ja toista kertaa keräämässä satoa tänne Perunalaariin. Kovasti jo sukatuttaisi mutta pitänee pidätellä sinne syyskuun alkuun ;)
Tässä viimeisimmät valmistuneet, Hedera-sukat. Tarkemmat tiedot blogissa.
Tässä viimeisimmät valmistuneet, Hedera-sukat. Tarkemmat tiedot blogissa.
torstai 16. elokuuta 2012
Minä täällä,Niinu
Mukana tänäkin vuonna.
Sormet jo syyhyää ja Huopasta on hamstrattu:)
| Kuva viime vuodelta |
Huovutetut tossut ja palmikkopolvisukat on tänäkin syksynä in!
Niitä voit tulla katselemaan muiden askartelujen&leipomusten lisäksi blogiini Niinulaan.
Tervetuloa!
Tervehdys kaikille
Tervehdys kaikille perunalaarilaisille! Olen Matleena ja blogini Lankapirtti löytyy täältä.
Osallistun nyt viidettä kertaa Sukkasatoon ja olen kärrännyt satoa
kaikkiin varastoihin, ensin Heinälatoon, sitten Hillokellariin ja nyt kärrään jo kolmatta kertaa Perunalaariin.
Kuvassa teen ahkerasti sukkia ystävättäreni kanssa
Olen pitkän linjan käsityöläinen ja kaikenlaista olen ehtinyt kokeilla
sillä saralla. Olen eläkkeellä ja iältäni lähempänä 70. kuin 60.
ikävuotta, joten olen ehtinyt moneen mukaan. Ja nyt minulla on mukavasti
aikaa käsitöille, kun työelämän aikataulut eivät rajoita minua.
Nykyisin kaikkein mieluiten kudon, siis neulon. Sukkien teko on minulle
erityisen mieluista, niitä tikuttelen kesät talvet. Ja nyt niillä täytetään yhdessä
tämä Perunalaari aivan täpötäyteen, eikö niin.
Yleensä teen käsitöitä aina kulloisenkin fiiliksen mukaan enkä nytkään ole tehnyt enkä tee mitään suunnitelmia Sukkasadon varalle. Syksyn mittaan nähdään, mitä saan aikaiseksi.
Yleensä teen käsitöitä aina kulloisenkin fiiliksen mukaan enkä nytkään ole tehnyt enkä tee mitään suunnitelmia Sukkasadon varalle. Syksyn mittaan nähdään, mitä saan aikaiseksi.
Milli* tässä hei.
Viime vuonna kudoin Hillokellariin ja tällä kertaa pääsin Perunalaariin.
Tavoitteena olisi kutoa pienenpieniä sukkia sekä miesten sukkia joulupaketteihin.
Kuten niin monet muutkin olen siirtänyt blogini Bloggeriin.
Santun Silmukat on vielä ihan vaiheessa, mutta kyllä se siitä kehittyy.
Kutomisintoa kaikille

maanantai 13. elokuuta 2012
Ekaa kertaa mukana
Vuosia olen seuraillut upeita käsityöblogeja ja sukkasatoja, yms. tempauksia...
Nyt oma blogi on aloitettu, kunhan osaisin sinne vielä jotain tehdä.
Mutta nyt olen mukana myös sukkasatoa kartuttamassa Perunalaarissa, mitähän
mummu sanois kun kertoisin sille että perunakellariin sukkaseni kerään =)
Sukkia täällä siis puikottaa 40+ yhden tyttären äiti ja yhden tyttärentyttären mummu
sekä monen veljíenlasten täti... Sukkasadon tuotokset taitavat eksyä Joulupukin säkkiin <3

Vihervaaranneli mukana taas
Viime vuonna jäi sukkasato muistaakseni väliin minulta. Tänä vuonna ajattelin tehdä monet vauvan sukat, junasukkia ainakin! Tykkään muutenkin tehdä erilaisia sukkia.
Esittelyssä Oranssi
Mukana monennetta kertaa. Ensin Rouva Oranssista tuli pelkkä Oranssi (vaikka naimisissa olen pysynytkin). Sitten Vuodatuksen Inside Out jäi taakse, ja jutut siirtyivät Wordpressiin Oranssin puuhiin. Neulominen ja levoton höpötys jatkuu.
Olen 40+ ikäinen tamperelainen neuloja, ja nautin käsitöistä ihan eniten sukkien neulomisesta. Oletan, että parit ohuet sukat ainakin teen, ja mahdollisesti yhdet paksut. Hyväntekeväisyyskohteista Hyvän mielen sukat on mieltäni lähellä ja sinne toivottavasti päätyy ainakin yksi pari. Sukitan oman perheen lisäksi äidin puolisoineen ja veljen perheen vuosittain, joten ei olisi haitaksi jos niitä sukkia valmistuisi - vaikkapa pukin konttiin laitettaviksi.
Odotan näkeväni innostavia kuvia muiden sukista. Se aina kannustaa itseäkin neulomaan.

sunnuntai 12. elokuuta 2012
Tervehdys
Osallistun ensimmäistä kertaa sukkasatoon, monta kertaa olen miettinyt osallistumista. Tällä kertaa ilmottauduin mukaan. Kummempia tavoitteita en ole ajatellut itselleni asettaa. Ainakin miesten sukkia on tarkoitus tehdä. Sukkalanka varastoa tuli juuri kartutettua reipppaanlaisesti, odotan innolla syyskuun alkua. On mukava katsella minkälaisia sukka kuvia tänne alkaa tulla. Blogi löytyy lankarulla59
Mikäli paikalliset neulojat järjestää jonkun joulusukka keräyksen, sinne neulon parit sukat.
Heipparallaa kaikille hurahtaneille =D
Osallistun nyt toista kertaa sukkasatoon. Viimevuotinen saldo ei ollut suuren suuri, vaikka oli silloin vielä kotiäitinä. Saapa nähdä kuinka paljon ehdin kutomaan tänä vuonna, kun töiden lisäksi pitää hoitaa "pakolliset" harrastukset, ennenkuin voin napata käteen kutimet. Into on kova ja monenmoista suunnitelmaa itää korvanlehdellä. Toivottavasti tv-kanavien syksyyn on ladattu paljon hyviä tai edes kohtuullisia elokuvia, sillä mieluiten neulon olohuoneen sohvalla iltasella.
Mahdollisia valmistuvia töitä ja muitakin hömpötyksiäni voi käydä kurkkimassa Hurlum-blogissani.
Mahdollisia valmistuvia töitä ja muitakin hömpötyksiäni voi käydä kurkkimassa Hurlum-blogissani.
Gabriella mukana jälleen!
Hei vaan kaikille! :)
Olen mukana tänäkin vuonna keräämässä sukkasatoa! Olen ollut mukana jo useampana vuotena ja heti piti ilmoittautua kun näin, että tämän vuoden sukkasato järjestetään! :)
Tarkempia tietoja löytyy blogistani Villasukkamaanikko vauhdissa!
Blogissa on vielä kovin vähän postauksia, kiitos vuodatuksen, joka hävitti kaikki kuvat ja jouduin aloittamaan blogin uudelleen uudessa paikassa.
Innolla odotan jo sukkasadon aloitusta! :) Lankoja ja malleja olen jo katsellut valmiiksi ja sormet syyhyävät päästä jälleen neulomaan! :)

lauantai 11. elokuuta 2012
Pirena esittäytyy
Hei, olen Pirena-blogin pitäjä myös täällä bloggerissa. Vaihdoin tuolta Vuodatuksen puolelta niinkuin moni muukin on tehnyt. Olen nyt neljättä kertaa mukana Sukkasatoa keräämässä. Viimevuonna olin Hillokellarissa. Lankoja on kotona enemmän mitä ehdin neuloa, joten kyllä sukkalangatkin siitä kasasta löytyy. Tykkään neuloa ohuista langoista, mikä tarkoittaa sitä että valmiiksi tulee hitaasti. Kiva aina seurata millaisia malleja kukin on löytänyt sukkiinsa. Nyt vaan puikkoja hiomaan ja lankoja kaivelemaan.
Valmiina...
Olen kerttunenko ja tänä(kin) vuonna mukana.
Viime vuonna keräsin satoa Hillokellariin ja tänä vuonna täyttelen siis Perunalaaria. Aikomus on kerätä ahkerasti ja raportoida siitä blogissani sekä tietenkin täällä Perunalaarissa.
Syyskuun alkuun on vielä tovi, joten suuntaanpa siis sukkalankoja ja - malleja valikoimaan.

Tunnisteet:
12esittely,
12Esittäytyminen,
12kerttunenko
Heippa!
Hepsi täällä ilmoittautuu mukaan Sukkasatoon täällä Perunalaarissa. Viime vuonna keräsin satoa Heinälatoon ja silloin sain aikaiseksi neljä paria. Tänä vuonna yritän saada vähän vaatimattomasti neulotuksi ainakin kahdet sukat, mutta voi olla , että innostuttuani niitä syntyy enemmänkin.
Blogini löytyy täältä.
Mukavaa Sukkasatoa kaikille!
Toivottelee
Hepsi
perjantai 10. elokuuta 2012
Apuemo Minttu esittäytyy
Toisen kerran otan osaa tähän sukkasatoon ja heti lupauduin apuemoksi. Viime vuonna oli nimittäin niin mukavaa jakaa sukkamalleja toisten neulojien kanssa. Suunnitelmissa on jo muutamat sukat, mutta lisää pitää vielä miettiä. Toivon, että täältä tulisi uusia malleja, joita toteuttaa tai ainakin kokeilla.
Viime vuoden satoani voi käydä kurkkaamassa blogissani Mintun kästyöt ja sieltä tempaukset sivulta.
Tervetuloa kaikki mukaan Perunalaariin!
Aloitusta odotellen apuemo Minttu
Tunnisteet:
12Apuemo,
12Esittäytyminen,
12Minttu,
12Sukkasato
tiistai 1. marraskuuta 2011
Laskettu on
Perunlaariin tuodut sukat on nyt laskettu ja tieto saatettu pääemo Marelolle. Sen verran voin jo kertoa, että ihanan muhkea saalis saattiin, kiitos siitä jokaiselle mukana olleelle. Nyt vain odotellaan ja jännätään kokonaismäärää.
Viimetipassa tulee kaksi paria.
Marleenan sukat
Sain eilen illalla hätäisen puhelinsoiton ystävältäni Marleenalta. Jatkoksi keskustelullemme sain häneltä tänään s-postia, jossa tänne liitettäväksi tällainen teksti:
"Eilen yritin viedä Sukkasadon perunalaariin syys-lokakuussa kyhäämäni
sukat. En onnistunut!
Elokuun lopulla ilmoittaduttuani otin ilmoituskoodin vastaan ja kävinkin
perunalaarissa mutten kirjoittanut sinne mitään silloin.
Seuraava yritys olikin sitten eilen. En tiedä oliko minussa vai sähköpostiosoitteissa vika,
kun en päässyt kirjautumaan sisälle laariin. Minulla on blogissani kaksi e-mail-osoitetta, liekö vika siinä?
No, ihanainen ystäväni apuemäntä Matleena lupasi auttaa ja viedä sukkani laariin.
Joten tässä kaikki kymmenen paria laarin täytteeksi. Kaikki ensimmäiset oli SeiskaVeikkaa ja nuo keltakirjavat Nallen päivänkakkaraa!"
Niin saatiin nämäkin perunat laariin ja kaikki on hyvin!
Viimehetken pinnistys
Sain kuin sainkin toiset sukat valmiiksi ennen määräajan umpeutumista (tarkalleen ottaen 67 minuuttia). Kuvaa ei vielä ole, kun ovat kotosalla kuivumassa, mutta laitan illalla, kunhan pääsen kameran kanssa sukkien luokse. Kyseessä ovat Summer Socks -mallilla tikutellut koon 42 sukat Regia Silk -langasta.
Ei ole sitten yhtään huvittanut tämä sukkien neulominen, mutta ihanaa, että te muut olette olleet ahkerina.
Aurinkoista marraskuuta kaikille!
Ei ole sitten yhtään huvittanut tämä sukkien neulominen, mutta ihanaa, että te muut olette olleet ahkerina.
Aurinkoista marraskuuta kaikille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)